Jarkko, Jere, Jarno

Kotimaa

Valikko

Villisikalauman vaellus päättyi Rautjärvellä

Julkaistu:

ELÄIMET
Villisikalauma vaelteli päiväkausia talojen pihoilla ja pelloilla Rautjärven Niska-Pietilässä.
Tiistaista lähtien alueella vaellelleita villisikoja yritettiin useampaan kertaan karkottaa moottoripyörien ja koirien avulla, mutta tuloksetta. Paikallisen metsästysseuran miehet hoitivat perjantaiaamuna yhdeksän nuoren villisian lauman päiviltä.

- Ajatus ja toive oli, että olisimme saaneet ne karkotettua metsään. Ne olivat kuitenkin niin kesyjä, että juoksivat vähän matkaa karkuun ja tulivat saman tien takaisin, sanoo Rautjärven riistahoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Veikko Kovanen.

Kylällä ei haluttu ottaa sikaruton riskiä. Joitakin ruttotapauksia on tavattu Virossa ja Venäjällä.

Niska-Pietilässä kaadetuista villisioista otetut näytteet on lähetetty tutkittaviksi Eviraan.

- Riistaeläimiä ei lain mukaan saa ottaa kiinni eikä sulkea tarhaan ilman maa- ja metsätalousministeriön lupaa. Vaihtoehdot olivat siis vähissä, sanoo Kovanen.

Kylällä haluttiin eroon liian tuttavallisiksi käyneistä villisioista.

Niska-Pietilän kylä sijaitsee Imatran tuntumassa parin kilometrin päässä itärajalta. Jälkien perusteella villisiat olivat tulleet Venäjän puolelta. Eläinten epävillisikamainen käytös puolestaan viittasi siihen, että ne olivat tarhassa kasvaneita ja tottuneita ihmisiin.

Luonnossa elävät villisiat liikkuvat hämärässä ja öiseen aikaan ja ovat ihmisarkoja. Niska-Pietilän villisiat sen sijaan kuljeksivat päiväsaikaan pihoilla ja pelloilla, hakeutuivat yöksi nukkumaan talojen ja ulkorakennusten seinustoille eivätkä pelänneet ihmisiä.

Keskiviikkoaamuna sikalauma uinui Risto Tanhuanpään omakotitalon seinän vieressä.

- Kuistille kuului omituista röhinää, ja kun katsoin nurkan taakse, niin siinä ne possut köllöttivät yhdessä kasassa.

Sitä ennen siat olivat kääntäneet Tanhuanpään uuden nurmikon mullokselle.

- Mitä lie matoja tai juuria sieltä etsineet, sanoo Tanhuanpää. Nurmikko on pilalla. Edellisenä päivänä siat olivat syöneet naapurin omenat. Tanhuanpäällä oli täysi työ saada siat pois pihaltaan.

Niska-Pietilän kesäasukas Esko Liutu puolestaan yhytti sikalauman kylän tienristeyksessä, kun lauma pyrki pellolta tien toisella puolelle. Liutu pysäytti auton ja kaivoi kameransa esiin.

- Päästivät parin metrin päähän, eikä niillä sittenkään ollut kiire karkuun, Liutu kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  5. 5

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  6. 6

    Sytyttikö salama omakotitalon liekkeihin Ylivieskassa?

  7. 7

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Sarjatörmääjä kyttäsi kolareita korvausten toivossa – ajoi tahallaan parkkiruudusta peruuttaneiden tielle

  10. 10

    Toppilan puukottaja vietti veriteon jälkeisen yön juoppoputkassa – äiti kyyditsi poliisiasemalle tunnustamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  2. 2

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. 6

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  7. 7

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  8. 8

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  9. 9

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  10. 10

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  2. 2

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  3. 3

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  4. 4

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  5. 5

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  6. Näytä lisää