Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Helsingissä tehtiin kaksi törkeää ryöstöä – katso kuvat epäillyistä

Julkaistu:

Helsingin Sörnäisten liepeillä tapahtui torstaina illalla kaksi ryöstöä, joista epäillään samoja tekijöitä.
Ensimmäinen ryöstö tapahtui hieman ennen iltayhdeksää Kustaankadulla. Kaksi nuorta miestä tunkeutui kerrostalossa asuvan naisen perässä porraskäytävään. Toinen tekijöistä uhkasi väkivallalla naista toisen jäädessä ulko-ovelle. Uhrilta anastettiin omaisuutta.

Tekijät pakenivat paikalta Vaasankadun kautta Sörnäisten metroasemalle ja sieltä edelleen Kulmavuorenkadulle.

Kun Kustaankadun ryöstöstä oli kulunut noin kymmenen minuuttia, uhkasivat ilmeisesti samat tekijät väkivallalla kadulla liikkunutta nuorta miestä. Häneltäkin anastettiin omaisuutta.

Poliisi tutkii tekoja törkeinä ryöstöinä, sillä tekijät käyttivät uhkaamisen tehostamiseksi astaloita.

Poliisin julkaisemalla videolla on kooste valvontakameroiden tallenteista, joista on nähtävissä epäiltyjen tekijöiden liikkumista Sörnäisten metroasemalla. Katso video tästä.

Tekijöiden tuntomerkit:

Tekijä 1:
  • Tummaihoinen
  • Ikä noin 17-20 vuotta, mahdollisesti nuorempi 
  • Pituus noin 180 senttiä
  • Pukeutunut valkoiseen lyhythihaiseen t-paitaan ja mustiin pitkiin housuihin
  • Jalassa punaiset kengät, joissa valkoiset pohjat
Tekijä 2:
  • Tummaihoinen
  • Ikä noin 17-20 vuotta, mahdollisesti nuorempi
  • Pituus noin 180 senttiä
  • Pukeutunut harmaaseen huppariin ja harmaisiin pitkiin housuihin
  • Jalassa punaiset kengät, joissa valkoiset pohjat.

Vihjeet tekijöiden henkilöllisyydestä pyydetään ilmoittamaan poliisin numeroon 029 5475 323 tai virka-ajan jälkeen numeroon 029 5417 935 tai sähköpostilla osoitteeseen omaisuusrikoksetRPO.helsinki@poliisi.fi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

  7. 7

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  8. 8

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  9. 9

    Nainen kärsi ummetusvaivoista koko ikänsä – sai lopulta yllättävän diagnoosin

  10. 10

    Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. 6

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  7. 7

    Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  10. 10

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  7. 7

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

  4. 4

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  5. 5

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  6. Näytä lisää