Akseli

Kotimaa

Valikko

Suomen taloudessa on pisin laskukausi 150 vuoteen: Suomi on lamassa

Nordea julkisti tällä viikolla vuoden synkimmän talousennustuksen.
Nordean tutkimusosaston johtaja Aki Kangasharju sanoo asian suoraan: Suomi on lamassa.

- Kyllä on. Bruttokansantuote on edelleen viisi prosenttia alhaisempi kuin ennen finanssikriisiä. Laskukaudesta tulee pisin 150 vuoteen, hän perusteli Ilta-Sanomille eilen.
 
Samaan aikaan, kun Suomen talous viilettää alamäkeä, työttömyys kasvaa eikä näkymää kunnon noususta ole, hallituksen viime viikolla valmistuneen budjetin pohja on Kangasharjun mukaan jo pettänyt.

Tarvittavat uudistukset ovat samaa luokkaa kuin 1990-luvun lamassa. Lisäksi tulotaso laskee eikä näköpiirissä ole merkittävää talouden piristymistä. Nordean ekonomistit julkistivat tällä viikolla ekonomistikunnan vuoden synkimmän talousennusteen. Otsikko "Kuinka alas voi vajota" on paljon puhuva. Nordean mukaan Suomen talous supistuu kolmatta vuotta peräkkäin, ja ensi vuodestakin uhkaa tulla miinusmerkkinen.

Ennusteen mukaan Suomen talous voi ensi vuonna kasvaa hieman vain, jos uusilta yllätyksiltä säästytään ja Ukrainan kriisi väistyy.

Samaan aikaan, kun Suomen talous viilettää alamäkeä, työttömyys kasvaa eikä näkymää kunnon noususta ole, hallituksen viime viikolla valmistuneen budjetin pohja on Kangasharjun mukaan jo pettänyt.

- Valtio ei tule pääsemään 4,5 miljardin alijäämään vaan ennemminkin alijäämä nousee noin 7 miljardiin eli tämän vuoden alijäämä ei juuri pienene ensi vuonna, hän arvioi.

Hallitus ilmoitti alentaneensa ensi vuoden verotuloarviota 0,9 miljardia euroa. Sen seurauksena budjetin lisävelan tarve nousi 4,5 miljardiin euroon, kun valtiovarainministeriön omassa, elokuun alussa julkistetussa esityksessä lisävelan tarpeeksi arvioitiin 3,9 miljardia.

Lisäksi hallitus ilmoitti paikkaavansa budjettia ottamalla 500 miljoonaa euroa valtion eläkerahastosta ja myymällä omaisuuttaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. 6

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    7. 7

      Tallipomot uskovat: Tästä kuljettajasta tulee tämän kauden F1-mestari

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    6. Näytä lisää