Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Harkimoiden pyrkiminen eduskuntaan ei ole vielä varmaa

Kansanedustaja Leena Harkimo (kok) saattaa sittenkin lähteä ehdolle ensi kevään eduskuntavaalissa.
STT uutisoi eilen Helsingin Uutisten juttuun perustuen, että Harkimo ei olisi ehdolla. Kokoomuksen Uudenmaan piiri valitsi keskiviikkona 35 kansanedustajaehdokasta. Leena Harkimo ei ole listalla, mutta listalla on hänen mukaansa vielä muutama paikka vapaana.
 
- Listaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Aidosti harkitsen vielä, Harkimo kommentoi Ilta-Sanomille tänään.
 
Kysymykseen siitä, onko hänellä vaihtoehtoisia suunnitelmia vireillä, Harkimo vastasi seuraavasti:
 
- Aina pitää olla suunnitelmia vireillä. Tilanne elää.
 
STT:n uutisessa kerrottiin lisäksi, että Leena Harkimon poika Joel Harkimo pyrkii ehdokkaaksi. Leena Harkimon mukaan Joel Harkimonkaan lähtö ehdolle ei ole vielä varmaa.
 
Ylioppilasmerkonomi Leena Harkimo on neljännen kauden kansanedustaja. Hän nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaa vuoden 1999 vaalissa. Hän työskenteli tuolloin Jokeri-Liiga-Hockey ry:n toimitusjohtajana.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardolle uusi takaisku – IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  3. 3

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  6. 6

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  7. 7

    Vastustaja teki kehässä Haapojalle tunnustuksen – ”Siinä kohdassa tunsi itsensä aika vanhaksi”

  8. 8

    Kommentti: Suomalaiskuskeilla historiallinen tilanne F1:ssä – jo ensi vuonna tilanne voi olla aivan toinen

  9. 9

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  10. 10

    6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  2. 2

    Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

  3. 3

    Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

  4. 4

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  5. 5

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  6. 6

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  7. 7

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  8. 8

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  9. 9

    Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

  10. 10

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen ja Bottas taistelevat voitosta, Ricciardolle uusi takaisku – IS seuraa Australian GP:tä

  2. 2

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  3. 3

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  4. 4

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  5. 5

    Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

  6. Näytä lisää