Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Uutuuskirja: Halonen ei ollut Irak-gaten takana

Presidentti Tarja Halosen entinen lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk ei usko, että presidentti Tarja Halosella olisi ollut osuutta ns. Irak-gatessa, joka johti tuoreen pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) kaatumiseen vuonna 2003.
Asiaa käsitellään Romantschukin ja Pirjo Hounin tällä viikolla ilmestyneessä kirjassa Ei rouva presidentti! (Otava).

Ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja julkisuuteen oli päätynyt edelliselle pääministerille Paavo Lipposelle (sd.) kiusallisia papereita neuvotteluista amerikkalaisten kanssa. Selvisi, että presidentin neuvonantaja Martti Manninen oli välittänyt kyseisiä papereita oppositiojohtaja Jäätteenmäelle. Manninen sai myöhemmin tuomion virkasalaisuuden rikkomisesta.

Romantschukin mukaan on väitetty, että Halonen olisi halunnut päästä jääräpäisestä Lipposesta eroon. Romantschukin mielestä presidentti ei ole niin hyvä näyttelijä, että olisi osannut esittää lähipiirilleen sellaista järkytystä jota näytti Mannisen teon paljastuttua. Hänen mielestään presidentti olisi ollut myös liian ”aateuskollinen” toimiakseen oman puolueen pääministeriä vastaan.

Haloselle Manninen selitti motiivikseen ”turhamaisuuden ja tyhmyyden”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    4. 4

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    5. 5

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    6. 6

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    7. 7

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    8. 8

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    9. 9

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    10. 10

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    4. 4

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    5. 5

      Muumimaailman viereinen etsintä: Helikopterin löytämästä railosta nostettu kalastaja on kriittisessä tilassa

    6. Näytä lisää