Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Ei enää kiusaamista! Näillä teoilla voit auttaa kiusattuja

Julkaistu:

ole rohkea!
9-luokkalaisen Wenla Hohenthalin mielestä kukaan ei ansaitse tulla kiusatuksi. Hän rohkaisee koululaisia puuttumaan reippaasti kiusaamistilanteisiin.
Kotkalainen Wenla oli vain 13-vuotias, kun hän päätti, että koulukiusaamiselle on tultava loppu. Wenla kirjoitti vuosi sitten silloiselle lapsiasiavaltuutetulle Maria Kaisa Aulalle kirjeen, jossa hän toivoi, että kiusaaminen saataisiin kuriin.

- Olin kyllästynyt siihen, että kiusaamista oli kestänyt niin kauan. Pyysin ensin opettajia tekemään asialle jotain ja puhuin muillekin aikuisille. Sitten perheemme oli naapurissa kylässä, ja siellä saimme idean katsoa yhdessä netistä, kenelle lasten asioista voisi kirjoittaa, nyt yhdeksäsluokkalainen Wenla kertoo.

Poikkeukselliselle Wenlan toiminnan tekee se, ettei hän ole itse joutunut kiusatuksi vaan toimii muita puolustaakseen.
- Ei tarvitse olla kaikkien kaveri, mutta kaikille täytyy silti olla mukava. Tämä on todella tärkeää, koska ihmisten olisi niin paljon parempi olla, jos kiusaaminen loppuisi. Kukaan ei ansaitse kiusaamista.

Wenla sanoo huomanneensa, että vaikka kiusaamisen ehkäisystä puhutaan kouluissa paljon, tositilanteessa moni saattaa sulkea silmänsä.
- Ajatellaan, että eihän se mulle kuulu.

Tähän Wenla toivoo asennemuutosta. Hän rohkaisee puuttumaan reippaasti kiusaamistilanteisiin.
- Ei se niin vaikeaa ole. Pitää vain olla välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Olen mennyt itse joihinkin tilanteisiin väliin, ja rohkeampaa olisi mennä vielä useammin.

Pienetkin teot auttavat

Wenla kannustaa vastustamaan kiusaamista myös pienillä teoilla. Sellainen voi olla, että menee vaikka sanomaan opettajalle kiusaamisesta ja kertoo, ettei hyväksy sitä. Toinen arjen pieni teko on jutella muillekin kuin omille kavereille.

Wenlaa ihmetyttää, miksi kiusatuksi päätyy usein joku kiusaajille täysin tuntematon. Hänestä koulussa pitäisi koettaa tutustua myös hiljaisempiin, syrjään jääneisiin oppilaisiin.

- Jos yksi on jäänyt porukasta sivuun, hänen voi olla todella vaikea lähestyä muita. Jos taas hänet otetaan mukaan, voi olla iloinen yllätys huomata, kuinka mukava tyyppi hän onkin. Ihmisen oppii tuntemaan vasta, kun hänen kanssaan lähentyy.

Wenla on kuullut, että joskus kiusaajat pyytävät aikuisina anteeksi tekojaan.
- Saattaa olla, että siinä vaiheessa vain anteeksipyytäjälle tulee parempi olo, hän pohtii.

- Voi kun ihmiset ymmärtäisivät nyt olla kiusaamatta. Sitten ei tarvitsisi 20 vuoden päästä pyydellä anteeksi, Wenla Hohenthal toivoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. 6

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    7. 7

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    8. 8

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    9. 9

      BB-talossa syttyi järkyttävä rähäkkä – turvamiehet ryntäsivät paikalle: Tapahtumaketjulle karu päätös

    10. 10

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    8. 8

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    9. 9

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    10. 10

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    6. Näytä lisää