Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Miksi Venäjän koneet lensivät Suomen ilmatilaan - 3 selitystä

Julkaistu:

Puolustusministeriö tiedotti eilen, että venäläinen lentokone loukkasi Suomen ilmatilaa jo kolmannen kerran viikon sisään. Porvoon edustalla Suomen puolelle lentänyt kone kuuluu Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:lle.
Venäjän koneet ovat lentäneet Suomen puolelle viime lauantaina, maanantaina ja torstaina. Ensimmäinen viimeisistä ilmatilaloukkauksista tapahtui Hankoniemen länsipuolella. Sen syynä olivat sää ja välinpitämättömyys.

Kahden muun ilmatilaloukkauksen tutkinnat ovat kesken. Niistä tiedotettaneen tänään. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) ja puolustusministeri Carl Haglund (r) sanoivat eilen, että tapaukset eivät ole vahinkoja.

Suurin kysymys edelleen on se, miksi Venäjän koneet lentelevät Suomen ilmatilaan.

Näyttämisen halu

Tutkija Tomas Ries Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta pitää Venäjän tekemiä ilmatilaloukkauksia hälyttävinä.

- Käytännössä Venäjän viesti Suomelle on tämä: Tervetuloa uuteen maailmaan, te olette pieniä ja me suuria; teemme mitä haluamme ettekä te mahda sille mitään, Ries latelee IS:lle.

Ilmatilaloukkausten syy saattaa olla Riesin mukaan se, että sekä Suomen pääministeri että presidentti ovat puhuneet myönteiseen sävyyn Natosta.

- Presidentti Vladimir Putin haluaa näyttää lännelle, että Venäjä on valmis kaikkeen suojellakseen etujaan.

Arvokkaan tiedon hankinta

Brittiläinen kansainvälisen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Ian Anthony analysoi puolestaan Helsingin Sanomille, että muualla vastaavissa tapauksissa ilmatilaloukkauksilla on haluttu testata vastapuolen reagointivalmiutta. Suomen tapauksiin hän ei ole perehtynyt yksityiskohtaisesti.

- Arvokkaan tiedon hankkiminen voi olla yksi syy. Ilmatilan loukkauksen eivät kosketa vain Suomea tai Baltiaa, vaan jopa niinkin kaukana Venäjästä olevassa maassa kuin Britanniassa on raportoitu niistä, Anthony sanoo HS:lle.

Sotaharjoitus Itämerellä

Ylen uutisten nimettömästä sotilaslähteestä saamien tietojen mukaan ilmatilaloukkausten sytykkeenä olisi saattanut olla viikonloppuna Turun saaristossa alkava Northern Coasts 14 -sotaharjoitus, johon osallistuu Merivoimien lisäksi joukkoja ja kalustoa Nato-maista sekä Ruotsista.

Ilmavoimien Hornet-hävittäjä kävi tunnistamassa venäläiskoneen eilen. Tämä viittaa siihen, että valmiutta on nostettu Suomessa.

Ota kantaa

Minkä uskot olevan syynä ilmatilaloukkauksiin?

Venäjän halu näyttää 59% Tiedustelu ja tiedonhankinta 16% Suomen ja Nato-maiden sotaharjoitus 18% Joku muu 7%
Ääniä yhteensä 29178

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    3. 3

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    6. 6

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    7. 7

      Reinerin tytär Linda, 16, karkasi Isisin riveihin – isä kuuli romahduttavan uutisen lapsestaan radiosta autobahnilla

    8. 8

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    9. 9

      Voiko olla huonompaa tuuria? Uimari hylättiin nolon mokan takia MM-kisoissa: ”Voi ei, miten kamalaa”

    10. 10

      Ravintola ryöstettiin aseella uhaten Kemissä – poliisi julkaisi kuvan punaisella naisten pyörällä saapuneesta epäillystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    4. 4

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    2. 2

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    3. 3

      Heinäveden nunna kateissa jo 2 viikkoa – poliisi sulki yhden teorian pois: ”Ei ole sen luontoinen ihminen”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Yksi kuva näyttää: Itämeren alue vilisee pian sotilaita – harjoitellaanko Zapadissa ”länsimaissa suuresti pelättyä operaatiota”?

    6. Näytä lisää