Leevi

Kotimaa

Stubb ja Rinne vaikenivat lisävelasta

Julkaistu:

Hallitus on kokoontunut jatkamaan budjettineuvotteluja Säätytaloon. Ensi vuoden talousarviosta sekä isosta rakennepaketista on määrä päästä sopuun tämän päivän aikana.
Pääministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan rakennepaketin kanssa on edetty hyvin, ja tänään keskitytään budjettiin.

- Kaikesta tärkeintä on vastuullinen taloudenhoito ja se, että budjetin koko ja kohdennukset ovat oikeissa paikoissa, Stubb sanoi mennessään sisälle Säätytaloon.

Stubb ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) eivät ottaneet suoraan kantaa siihen, ottaako hallitus ensi vuonna ennakoitua enemmän velkaa heikentyneen talouskehityksen vuoksi. Stubbin mukaan yksityiskohdista on vaikea puhua kokonaisuuden ollessa auki.

- Aika näyttää, Rinne huikkasi.

Valtiovarainministeri ei kommentoinut tietoja, joiden mukaan lapsilisäleikkausta kompensoivasta lapsivähennyksestä olisi päästy sopuun. Hän oli vaitonainen myös oppivelvollisuusiän nostoa koskevasta kiistasta.

Kesken olevista eläkeneuvotteluista Rinne toivoo pikaista ratkaisua, mutta budjettivääntöön tilanne ei hänen arvionsa mukaan suuresti vaikuta.

- Se on erittäin tärkeä rakennepaketin kannalta, mutta luulen, ettei sillä suurta merkitystä ole tähän neuvotteluun.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    2. 2

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    3. 3

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Uutta moottoripyöräjengiä epäillään törkeistä rikoksista – neljä tutkintavankeudessa

    7. 7

      Koulubussi ja henkilöauto kolaroivat Konnevedellä – neljä loukkaantui, kaksi vakavasti

    8. 8

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    9. 9

      Ennuste oli lupaava onnettomuuden jälkeen – yksi väärä päätös päätti ruotsalaisen F1-tähden elämän: ”Nopein meistä kaikista”

    10. 10

      Suru-uutinen: Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    2. 2

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    8. 8

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    3. 3

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    4. 4

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    10. 10

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Porvoolainen Antti kertoo kauhun hetkistään Barcelonassa – ”Pakettiauto osui naiseen, joka lensi ihan kunnolla ilmaan”

    2. 2

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    3. 3

      IS SEURAA: Kolmas pidätys tehty, poliisi pysäytti uuden iskun yöllä – katso suoraa lähetystä

    4. 4

      Jari Sillanpää kauhistui nähdessään itsestään tuoreita kuvia – limsa lihotti: ”Olin sokissa”

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. Näytä lisää