Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Lukiolaispoika oli ainoa, joka puuttui kiusaamiseen bussissa

Tamperelainen lukio-opiskelija Juho Räty, 19, oli lauantaina Helsingin keskustassa odottamassa bussia matkustaakseen kaverinsa luokse Lauttasaareen. Pysäkille saapui viiden 13-15-vuotiaan pojan joukko.
Neljä poikaa tuuppi ja nimitteli viidettä.

- He ottivat häneltä lippiksen ja alkoivat heitellä sitä toisilleen. Klassinen tilanne ja sarjakuvista tuttu. Kun poika sai lippiksen kiinni, hän yritti juosta bussiin. Muut blokkasivat hänet niin, ettei hän päässyt kyytiin, Räty kertoo IS:lle.

Uhri tulistui ja alkoi puolustautua. Räty sanoo pohtineensa, miten toivoisi itse ulkopuolisten toimivan, jos olisi vastaavassa tilanteessa. Hän muisti tilanteen alakouluajoilta, jossa häntä tönittiin ja yksi vanhempi yläkoululainen poika käski kiusaavia luokkakavereita lopettamaan.

Ensin kiusaajat meinasivat jäädä bussin etuosaan kuten minäkin, mutta kun kiusattu poika käveli bussin takaosaan, joten he kävelivät perässä.

- Kun olin tukioppilaana, puhuimme hiljaisesta hyväksymisestä. Se on todella vastenmielinen tapa katsoa kiusaamista sivusta. Se on kuvottanut minua alusta asti. Ajattelin ainakin kokeilla vaikuttamista, mitä hävittävääkään siinä olisi.

”Ulkopuolisen silmissä näytätte idiooteilta”

Räty kysyi kiusaajilta, kehtaako hän pyytää heitä lopettamaan. Samoin hän kehotti kiusattua lopettamaan tönimisen, jotta kiusaajat lopettaisivat provosoinnin. Kiusaajat hämmentyivät ja suurin osa lopettikin. Yksi jatkoi vielä huutelua.

- Siihen tuli bussi, johon itsekin olin menossa. Kaikki pojat tulivat samaan bussiin. Ensin kiusaajat meinasivat jäädä bussin etuosaan kuten minäkin, mutta kun kiusattu poika käveli bussin takaosaan, joten he kävelivät perässä.

Kiusaamisen ennaltaehkäisy lähtee teoista. Sillä ei ole väliä kuka tekee, vaan mitä tekee

Räty kuuli, että nimittely jatkui. Kun hän kuikuili taaksepäin, välillä joku istui viidennen pojan sylissä tai vieressä ja tuuppi. Bussin peräosa oli täynnä aikuisia ihmisiä, jotka katsoivat muualle eivätkä sanoneet sanaakaan. Silloin Räty marssi bussin takaosaan ja pyysi tuuppijaa lopettamaan.

- Hän vastasi, etten tiedä koko tarinaa tuuppimisen takana. Vastasin, että aina taustalla on joku tarina, mutta ulkopuolisen silmiin te näytätte vain idiooteilta. Tiedän, että te olette fiksuja poikia, joten anna itsestäsi sen verran fiksu kuva, että menet pari riviä taaksepäin kavereidesi luokse. Hänen kaverinsakin alkoivat kutsua luokseen.

Kiusaaja otti kengän

Kun kiusaaja lopulta nousi, hänellä oli kädessään kiusatun pojan kenkä. Hän viskaisi sen oven syvennykseen ja totesi, että jos ei poika itse jää niin ainakin kenkä jää seuraavalla pysäkille.

- Päätin, etten anna pojan alistua siihen, että hän hakee kenkänsä ovenraosta takaisin. Olin jäämässä pysäkillä ja kysyin, haluaako poika jäädä kanssani ja odottaa seuraavaa bussia. Hän tuli ulos ja odotimme hiljaa paikoillamme. Onneksi seuraavan bussin tulossa ei kestänyt kauan ja hän pääsi jatkamaan matkaansa.

Kiusaamisen ehkäisy lähtee teoista

Räty sanoo tietävänsä, ettei saa toiminnallaan kiusaamista loppumaan. Hän kuitenkin toivoo, että edes bussissa matkustaneet pysähtyisivät ajattelemaan, entäpä jos useampi olisi pyytänyt kiusaamisen lopettamista.

- Ystäväni ovat kehuneet ja kiitelleet, että uskalsin avata suuni. Äitini kouluttaa varhaiskasvattajia työkseen ja hän kehui, että jotkut opit ovat menneet perille. Kiusaamisen ennaltaehkäisy lähtee teoista. Sillä ei ole väliä kuka tekee, vaan mitä tekee, Räty toteaa vaatimattomasti.

Räty kertoi tapauksesta Facebookissaan lauantaina. Päivitystä oli jaettu alle vuorokaudessa peräti 1400 kertaa. Päivityksen valtava huomio ja leviäminen tulivat Rädylle yllätyksenä. Hän kertoo kirjoittaneensa päivityksen avatakseen ystäviensä silmiä.

- Minulla on paljon valveutuneita ystäviä. Jos he saavat jostain kipinän, tiedän että hekin uskaltavat avata suunsa. Onhan se kiva, että ihmisiä kiinnostaa. En uskonut, että heitä vain olisi noin monta. Se on valoisa ja iloinen asia.

Oletko puuttunut kiusaamiseen? Mitä sitten tapahtui? Ota yhteyttä toimitukseen ja kerro tarinasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    4. 4

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

    8. 8

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Kommentti: Tapparan legenda tiesi varoa Ilvestä – toteutuuko nyt kiekkoihme, josta puhuttaisiin vuosikymmeniä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    5. 5

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    2. 2

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    3. 3

      Hillary Clintonilta ensimmäinen poliittisesti latautunut puhe vaalien jälkeen – piikitteli Trumpia ja räväytti nahkatakilla

    4. 4

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. Näytä lisää