Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Entistä useampi ei saa pitää eläimiä

Julkaistu:

 Yhä useammalta kielletään eläimenpito, selviää Oikeusrekisterikeskuksen tilastoista. Viime vuonna eläimenpitokiellon sai 90 ihmistä, kun vuonna 2000 eläimenpito kiellettiin vain 19 ihmiseltä.
Oikeusrekisterikeskuksen hallinnoimassa Eläintenpitokieltorekisterissä on tällä hetkellä 370 voimassa olevaa kieltoa. Niistä suurin osa on määräaikaisia.
Eläimenpitokiellon määrää tuomioistuin. Kieltoon määrätty ei saa omistaa eikä hoitaa eläimiä. Kielto voi koskea jotain tiettyä eläinlajia tai kaikkia eläimiä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran eläinten hyvinvointijaoston päällikkö Taina Mikkonen pitää ongelmallisena sitä, että moni saa päätökselle täytäntöönpanokiellon.

- Ja sitten tuomiosta valitetaan ylempiin oikeusasteisiin. Silloin eläimiä ei saada pois, Mikkonen sanoo.

Vaikka tuomiot jumittuvat oikeusasteisiin, ovat viranomaiset lisänneet paukkuja valvontaan.

Eläinsuojeluviranomaiset tekevät tarkastuksia entistä useammin. Viime vuonna tehtiin lähes 5 000 epäilyyn perustuvaa tarkastusta tuotanto- ja lemmikkieläinten pitopaikkoihin. Kohteista noin 40 prosentista löytyi puutteita.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    8. 8

      Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

    9. 9

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    10. 10

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    5. 5

      Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

    6. 6

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

    2. 2

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    3. 3

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

    6. Näytä lisää