Uuno

Kotimaa

Valikko

Esko Ahon "pelottelu" vuodelta 1998 kävi toteen: "Jos Saksa lopettaa tekohengityksen, se on euron tarun loppu"

Julkaistu:

Talous
Vanhaan valuuttaan siirtyminen ei ratkaisisi talousasiantuntijan mukaan Suomen talouskurimusta.
Markka takaisin - kyllä vai ei? Keskustelu vanhan valuutan paluusta nousi pintaan, kun ruotsalainen Svenska Dagbladet julkaisi perjantaina kirjoituksen, jonka mukaan Suomi on Pohjolan talouden murheenkryyni.

Maamme talouskehitys on ollut lehden mukaan koko euroalueen heikointa. Suomesta maalataan kuvaa tulevana kriisialueena, jonka kannattaisi harkita paluuta markka-aikaan.

Suomen Pankin entinen rahoitusmarkkinaosaston johtaja, konsultti, valtiotieteen tohtori Heikki Koskenkylä kuitenkin toppuuttelee ajatusta. Markka ei ole Koskenkylän mukaan taikasana, jolla loihditaan pois kaikki taloutemme nykyiset ja tulevat ongelmat.

Syyt ovat paljon syvemmällä. Koskenkylän mielestä nyt tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä.

- Markka ei ole ratkaisu pitkän aikavälin kasvun tavoittelemisessa. Tarvittaisiin työmarkkinajoustoja ja julkisen talouden tasapainottamista. Kaikki kustannukset ovat Suomessa aivan liian korkeat, Koskenkylä sanoo IS:lle.

- Ei yksi valuutanvaihdos tilannetta ratkaise, mutta euroon liittymisen myötä on aiheutunut ongelmia, joista liittymisen vastustajat aikanaan varoittelivat. Palkat ovat nousseet liikaa, emmekä ole pystyneet hallitsemaan julkista talouttamme. Suomi ei ole sopeutunut euroon, me elimme vuosikausia yli varojemme.

Nyt kun pitää tehdä korjausliikkeitä, poliittisten päättäjien keinot tuntuvat Koskenkylän mukaan olevan vähissä.

- Kädet on sidottu EU:n tolppaan. Suomella on edessä armoton julkisen sektorin kulujen karsiminen, jos aiomme selvitä.

Suomi teki vuonna 1998 päätöksen liittyä Euroopan rahaliittoon. Eduskuntakeskustelu aiheesta oli värikäs. Pääministeri Paavo Lipponen (sd) syytti oppositiojohtaja Esko Ahoa (kesk) devalvaatiokortilla pelaamisesta.

Aho ja Keskusta vastustivat liittymistä, mutta Lipponen ajoi hallituspuolueiden tuella linjansa läpi.

Huhtikuussa 1998 eduskunnassa puhuneen Ahon mielestä euroon liittyminen voisi ajaa Suomen tilanteeseen, ettei maalla olisi itsenäisiä keinoja selviytyä taloudellisesta kriisitilanteesta.

- Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sen itse sieltä pois pyyhkimään, Lipponen totesi Aholle
Ylen nauhoitteessa 1998.

Koskenkylän mukaan Ahon profetia on käynyt toteen.

Markka ei ole ratkaisu pitkän aikavälin kasvun tavoittelemisessa.

- Lipponen lupasi tuolloin, että työmarkkinajärjestelmää kehitetään rakentamalla sitä joustavammaksi juuri tällaista tilannetta ajatellen. Se ei ole onnistunut, Koskenkylä alleviivaa.

- Suomessa pitäisi pystyä tekemään kunnolla paikallisia sopimuksia, sopeutua kunnolla. Globaali kilpailu kuristaa kaikkia sellaisia vanhoja teollisuusmaita, jotka eivät pysty mukautumaan nykytilanteeseen. Me emme voi devalvoida, joten suhteettoman suuren julkisen sektorin kuluja pitää karsia reilusti.

Veroja pitää laskea, että saadaan kannustin kasvuun.

Myös veronkorotusten tie on Koskenkylän mielestä kuljettu loppuun.

- Veroja pitää laskea, että saadaan kannustin kasvuun, Koskenkylä painottaa.

- Kokonaisveroaste ei saa olla liian korkea, että saavutamme tasapainon. Se mihin totuimme Nokian ja metsäteollisuuden hyvinä aikoina, ei ole enää todellisuutta. Nyt pitää toimia nykytilanteen mukaan niin joustavasti kuin se on euron puitteissa mahdollista. Kaikesta pitää karsia.

Onko eurolla tulevaisuutta?

- Se on mailleen kuin pakkopaita. Euro pysyy pystyssä vain alati kasvan tukipolitiikan tuella. Isot maat, kuten Italia ja Ranska, ovat Saksan happiletkun varassa.

- Jotkut asiantuntijat arvioivat euron pysyvän pystyssä kymmenen, jotkut 30 vuotta. Itse kallistun lähemmäs kymmentä. Jos Saksa lopettaa tekohengityksen, se on euron tarun loppu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas ja Räikkönen huippuasemista Bakun F1-kisaan – IS seuraa

    2. 2

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    3. 3

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    6. 6

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    7. 7

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    8. 8

      Kaikki vieraat putkaan, kanttori kännissä, sulhanen iski kaason... Hurjimmat käänteet suomalaisista häistä

    9. 9

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    10. 10

      Yli 700 evakuoitu Espanjan Andalusiassa metsäpalon takia – upea luontonähtävyys vaarassa tuhoutua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    5. 5

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    8. 8

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    9. 9

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    10. 10

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottas ja Räikkönen huippuasemista Bakun F1-kisaan – IS seuraa

    2. 2

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    3. 3

      F1-asiantuntija lyttää Räikkösen tylysti: ”Antakaa nyt Kimille potkut”

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Auto ajoi jalankulkijoiden päälle Newcastlessa – useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää