Merja

Kotimaa

Valikko

Mysteeriluoti osui Kirstin kattoon: "Se oli kuin elokuvista"

Luoti lävisti Kirsti Kanerva-Gencin siirtolapuutarhamökin katon Vantaalla.
Helsinkiläinen Kirsti Kanerva-Genc koki lauantaina kauhun hetkiä siirtolapuutarhatontillaan Vantaan Lapinkylässä. Joku alkoi yhtäkkiä ammuskella mökin läheisyydessä. Yksi luoti lävisti Kanerva-Gencin mökin katon.

Kanerva-Genc oli puutarhansa pihalla katsomassa mustikoille istutuspaikkaa, kun ammunta alkoi.

- Se oli kuin elokuvista. Kuului kauhea pamaus, ja luoti ujelsi. Menin heti maihin. En tiennyt mitä tapahtuu. Voiko todella olla, että joku ampuu? Eihän sitä voinut tietää, tuleeko luoteja lisää vai ei. Tajusin, että minun täytyy lähteä tästä pois. Menin talon toiselle puolelle suojaan, Kanerva-Genc kertoo.

Kanerva-Genc luuli pamausta ensin salamaniskuksi. Taivaalla ei kuitenkaan ollut mustia pilviä.

- Minun aikanani täällä ei ole salama iskenyt mihinkään. Luodin ääni oli selkeä, ja kuulin, kun se pamahti peltiin. En ensin nähnyt jälkeä, kun olin vähän paniikissa. Ammuskelu tapahtui kello 14.35 ja poliisille soitin kello 14.38.

Luoti ammuttiin idän suunnasta. Osa naapurustosta arvelee, että se olisi ammuttu läheiseltä lintutornilta. Kanerva-Genc kuvailee reikää kiväärin luodin aiheuttamaksi.

- Jälki ei ole mikään haulin jälki. Sen on aiheuttanut kiväärin luoti.

Pienen mökin peltikatossa on tällä hetkellä suojateippi. Ammottava reikä oli paikattava heti poliisin ottamien kuvien jälkeen, sillä sääennustukset povaavat sadetta.

- Naapurin mies sen paikkasi, kun itse olen ollut vähän paniikissa. Ei oikein nukuta ja on vähän vapiseva olo. Tapahtuma on koko ajan mielessä. Se tapahtui niin lähellä.

Mysteeriluoti on herättänyt paljon keskustelua naapurustossa. Laukaukset eivät sinällään ole uusi asia, sillä kyyhkynmetsästysaikaan seudulla paukkuu joka syksy.

- En tiedä, miksi metsästäjät saavat olla näin lähellä ja miten tänne on tullut harhalaukaus. Ei se missään tapauksessa ollut minuun kohdistunut yritys. Ihmisten on ollut vaikea uskoa tätä. Olemme naapureiden kanssa pohtineet, miten tällaista voi tapahtua ja mihin maailma on menossa, Kanerva-Genc kertoo.

Kanerva-Gencin mökkinaapuri, vantaalainen Tuula Lappalainen kuuli myös laukaukset. Hän oli siirtolapuutarha-alueen uima-altaalla lastenlastensa kanssa.

- Laukaukset kuuluivat aika läheltä. Niitä tuli 5−10 tunnin aikana. Niitä tuli kuului myös eri puolilta. Luulen, että se oli sama ampuja, joka vain siirtyi.

Lappalainen ei ensin osannut pelätä tilannetta. Hän luuli sen liittyvän lintujen metsästykseen.

- Tietenkin minua hirvitti, kun selvisi, että se oli vaarallinen tilanne ja yhteen taloon oli osunut.

Poliisi tutkii asiaa ja löysi mahdollisen ampumapaikan reilun kilometrin päästä mökistä. Kanerva-Genc sanoo, että muuten alueella on ollut hyvin rauhallista. Hän viettää mökillään viidettä kesää.

- Pojan viikarit tekevät kaikkea. Kerhotalon postilaatikko on revitty ja joltakin oli varastettu pyörä. Se on pientä ilkivaltaa, mitä he keksivätkään. Yleisesti ottaen täällä on tosi rauhallista ja naapurit ovat kivoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    8. 8

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    9. 9

      Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

    10. 10

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    10. 10

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää