Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Vapaavuori: Pakotteet eivät hidasta Fennovoiman lupakäsittelyä

Julkaistu:

Hallitus käsittelee Fennovoiman ja TVO:n ydinvoimalupia syyskuussa.
EU:n ja Venäjän väliset pakotteet eivät elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) mukaan vaikuta Fennovoiman ydinvoimalaluvan käsittelyyn. Vaikutuksia on kuitenkin puntaroitu työ- ja elinkeinoministeriössä.

– On totta kai selvää, ettei tällainen pohdinta ole immuuni kansainvälisille tapahtumille, Vapaavuori sanoi torstaina STT:lle.

Hän ei halua kuitenkaan arvuutella Ukrainan kriisin mahdollisia vaikutuksia hankkeelle kovin pitkälle tulevaisuuteen.

– Jos lähdetään spekuloimaan kaikilla mahdollisilla skenaarioilla, mitään päätöksiä ei voida tehdä koskaan.

Fennovoima on hakenut luvalleen uutta käsittelyä venäläisen Rosatomin tultua laitostoimittajaksi ja isoksi omistajaksi. Ydinvoimalahankkeen täydennyshakemus on työ- ja elinkeinoministeriön käsittelyssä.

Vapaavuori ei näe syytä siirtää päätöksentekoa seuraavalle hallituskaudelle.

– Edellinen eduskunta on antanut hankkeelle määräajan, eikä näitä voi kukaan muu muuttaa kuin eduskunta.

Kotimaisesta omistuksesta kiinni

Vapaavuoren mukaan sekä Fennovoiman että Teollisuuden Voiman (TVO) ydinvoimalupahakemukset käsitellään samanaikaisesti valtioneuvostossa syyskuussa. Aiemmin ministeriöstä arvioitiin, että valtioneuvosto olisi saanut ainakin Fennovoiman hakemuksen käsiteltäväksi jo elokuussa.

Fennovoima-hankkeen osalta kotimaisen omistuksen osuus on merkittävin vielä pohdinnassa oleva kysymys. Ydinvoimalalla on oltava selkeä suomalainen enemmistöomistus, jotta sen eteneminen on poliittisesti mahdollista. Vapaavuori ei täsmennä, mitä selkeällä enemmistöllä tarkoitetaan.

Voimayhtiö SF neuvottelee parasta aikaa uusien kotimaisten omistajien saamiseksi mukaan. Yhtiöstä ei anneta väliaikatietoja neuvotteluiden etenemisestä.

TVO:n Olkiluoto 4 -ydinvoimalan osalta odotetaan vielä lausuntoja, joita ydinenergialaki edellyttää.

Vapaavuoren mukaan tarkoituksena on, että jos toista tai molempia hakemuksia puolletaan, eduskunta saa asian käsiteltäväkseen vielä syyskauden aikana.

Hän ei halua ennakoida, esittääkö hakemuksien hyväksymistä. Hän uskoo, että hankkeilla on edelleen eduskunnan enemmistön tuki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. 6

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    7. 7

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    10. 10

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    7. 7

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. Näytä lisää