Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Krista Kiuru: "Ei aikomusta myöntää venäläisille radiotoimilupaa"

Jos venäläinen valtionyhtiö saisi radiotoimiluvan Suomessa, sen ei tarvitsisi noudattaa alan yleisiä eettisiä toimintaohjeita.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen sanoo, että vaikka uutismedia RT hakisi radioalan suomalaiseen etujärjestöön, sitä ei välttämättä edes hyväksyttäisi mukaan. Hänen mukaansa etujärjestö olisi todennäköisesti Radiomedia.

– Jos kanava liittyisi radioiden etujärjestöön, se joutuisi sitoutumaan tekemään eettisesti korkeaa journalismia, kuten Journalistin ohjeissa on määritelty. Se materiaali, jota yhtiön televisiokanava lähettää, ei ainakaan täytä näitä kriteerejä, Uimonen sanoo STT:lle.

Yle uutisoi tiistaina, että Venäjän valtion rahoittama yhtiö selvittää parhaillaan radiotoimiluvan saamista Helsinkiin. Ideana olisi tuottaa suomenkielisiä uutisia venäläisestä näkökulmasta. Vaikka hakemusta ei ole kuulunut, toimiluvan eteen on ilmestynyt jo monta mutkaa.

Kiurulta ei lupaa heruisi

Viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan ei ole mahdollista, venäläisyhtiö saisi toimiluvan.

– Minulla ei ole minkäänlaista aikomusta myöntää venäläiselle valtionyhtiölle radiotoimilupaa, jos sellaista haettaisiin, Kiuru sanoo.

Hänen mukaansa syynä on yksinkertaisesti se, että taajuuksia ei ole vapaana. Jos toimilupia tulisi hakuun, Kiurun mukaan jonossa jo paljon toimijoita, jotka menisivät edelle.

– Viestintäpoliittisesti tällainen radiokanava ei ole tarpeen suomalaisille.
Uimonen ei ota kantaa siihen, tulisiko toimilupa myöntää vai ei, kunhan päätöksellä ei uhata sananvapautta.

– Voihan myös valtiollisia tv-kanavia katsoa Suomessa. Toisaalta taajuuksia on rajallisesti ja niitä ei riitä kaikille.

Kiurun mukaan ministeriölle on tehty alustava kysely toimiluvista, mutta vielä ei ole selvyyttä, kuka kyselyn takana on.

Toimiluvat kiven alla etenkin Helsingissä

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi tiistaina Ylelle, että vaikka päätös ei hänelle kuulu, hänen mielestään radio- ja tv-toimilupia ei tulisi myöntää vieraan valtion toimijoille. Tuomioja ei kommentoinut asiaa enää tarkemmin keskiviikkona STT:lle.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan radiotoimilupia vapautuu Helsingissä vain harvoin. Pienemmillä paikkakunnilla lupia on haettavissa useammin.

Venäläisyhtiö on Ylen tietojen mukaan kaavaillut radiotoimintaa myös Washingtoniin, Lontooseen ja Berliiniin.

Yhtiön päätoimittaja ei keskiviikkona vastannut STT:n haastattelupyyntöön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    4. 4

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – jatkoaika käynnissä, Tappara teurasti Ilveksen

    5. 5

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    6. 6

      Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

    7. 7

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    8. 8

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    9. 9

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    4. 4

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – jatkoaika käynnissä, Tappara teurasti Ilveksen

    5. 5

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    6. Näytä lisää