Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Financial Times: Yksi asia muuttunut Suomessa - Stubb poikkeaa aiemmista pääministereistä

Julkaistu:

Suomea johtaa pääministeri, joka käyttää vaatteissaan kirkkaita värejä ja esiintyy Twitterissä, kirjoittaa Financial Times.
Brittiläinen arvostettu talouslehti Financial Times kirjoittaa, miten yksi asia on muuttunut Suomessa.

Maassa on aloittanut uusi pääministeri Alexander Stubb (kok). Hän on lehden mukaan tuonut muutoksen pääministerin ulkoiseen olemukseen.

Lehti kirjoittaa, miten aiemmin Suomen pääministerit olivat kuin yhdestä puusta veistettyjä. Pääministerit näyttivät samalta kuin maan ulkoinen kuva: vakavilta, ankarilta ja konservatiivisilta.

– Suomella on nyt johtaja, joka pukeutuu kirkkaisiin väreihin ja julkaisee Twitterissä kuviaan, joissa hän juoksee ja pyöräilee vartalonmyötäisissä asuissa.

Lehti muistuttaa, että Stubbin ensimmäiset viikot eivät ole helpoimmat aloittaa pääministerin tehtävissä.

Stubb tunnettiin aiemmin euroalueen talouskurin puolestapuhujana. Nyt Suomi joutuu kohtamaan omia vakavia talousongelmiaan.

Suomen talous on taantumassa. Lehden haastattelemien taloustieteilijöiden mukaan talousongelmat eivät johdu pelkästään suhdanteista, vaan Suomella on omia rakenteellisia ongelmia. Sekä Nokian että paperi- ja selluteollisuuden hiipuminen heikentävät talouskasvua ja työllisyystilannetta.

Pääministeri Stubb sanoo lehden haastattelussa, että Suomi on samanlaisessa tilanteessa kuin lamaa edeltäneinä vuosina vuonna 1990 ennen Nokian nousua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    3. 3

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    8. 8

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    9. 9

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    10. 10

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    2. 2

      Heittikö joku kiven? Takapenkillä istunut 5-vuotias ihasteli tunnelia – seuraavassa hetkessä lempääläisperheen auto kylpi lasinsirpaleissa

    3. 3

      Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja, oireita jo tuoksusta

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. Näytä lisää