Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

"Tuli kunnon aallot" - kuvattiinko Helsingin edustalla veturin kokoinen valas? Katso video

Veneellä liikkunut helsinkiläisseurue hieraisi silmiään, kun heidän puuveneensä vieressä pinnassa kävi mitä ilmeisimmin ryhävalas.
Viikonlopun aikana Ruotsista raportoitiin ryhävalashavainnoista Gotlannin lähettyviltä. Uutisten myötä helsinkiläinen Tomi Suvinen tajusi kuvanneensa todennäköisesti saman yksilön reilut pari viikkoa sitten Helsingin edustalla.

Suvisen mukaan kaveriporukka oli veneilemässä noin kymmenen kilometrin päässä Helsingin Kaivopuiston rannasta, lähellä Isosaarta.

– Pari kertaa kuului ihmeellistä tuhinaa, mietittiin että mitä hemmettiä. Laitettiin videokuvaus pyörimään ja kolmannella kerralla saatiin se kuvaan. Sen jälkeen se katosi näkyvistä, veneen kapteenina toiminut Tomi Suvinen kertaa tapahtumien kulkua IS:lle.

– Tuli ihan kunnon aallot ja vene heilui.

Ensi näkemältä kaveriporukka ei oikein osannut sanoa, että mitä videolla näkyy: jälkikäteen, kun asiasta tuli uutisissa, he tajusivat, että kyseessä on varmastikin sama valas.

– Kyllä me sitä mietittiin ja naureskeltiin, mutta vasta tänään laitoin viestiä tutkijalle, joka innostui ja vahvisti sen olevan valas.

Tutkija: "Muuhun tulokseen ei voi tulla"

Videon nähnyt maitovalastutkija Rauno Lauhakangas Helsingin yliopistosta sanoo IS:lle olevansa vahvasti sillä kannalla, että kyseessä on ryhävalas.

– Olen sitä mieltä, että se ei ole sukellusvene eikä mursu, vaan ryhävalas. Muuhun tulokseen en voi tulla.

– Siinä on näkyvissä hengitysaukko päälaen päällä, se on tuon näköinen.

Myös valaan käytös viittaa Lauhakankaan mukaan siihen, että kyseessä on ryhävalas: se kävi pinnalla pari-kolme kertaa, ennen pidempää sukellusta.

– Se ei sukella syvälle, mutta se voi olla pinnan alla puolikin tuntia. Se oli matkalla jonnekin, ehkä kävi katsomassa Pietarin edustan, todennut umpikujan ja lähtenyt takaisin.

Lauhakangas uskoo, että kyse on samasta yksilöstä, joka havaittiin viime viikonloppuna Gotlannissa. Etäisyys on sellainen, jonka hidas ja massiivinen ryhävalas voi parissa viikossa edetä.

Ryhävalas on erittäin harvinainen näky Itämeressä. Suomen vesillä ryhävalas on nähty kahdesti: 1978 Hailuodon edustalla seikkaili Valpuriksi nimetty valas ja 2006 Perämerellä Himangan edustalla tavattiin nuori, noin seitsemänmetrinen Veeti.

– Mutta että näin lähellä Helsinkiä ja Kolera-allasta, niin oh boy, Lauhakangas huokaisee.

Lauhakankaan mukaan videolla näkyvä valas näyttäisi täysikokoiselta: noin kymmenmetriseltä ja 25-30 tonnin painoiselta.

– Se on veturin kokoinen, Lauhakangas arvioi.

Lauhakankaan mukaan valas on lähtenyt Norjanmereltä ja on matkalla Teneriffalle, minne ne vaeltavat lisääntymään. Lauhakankaan mukaan ryhävalaat syövät vain pohjoisessa vieraillessaan, jolloin niille tulee mittava rasvakerros.

Lauhakangas ei usko, että valaan harhautuminen Itämerelle johtuisi millään lailla helteistä, vaan että kyseessä on puhdas sattuma.

Itämeren eliöstö ei välttämättä elätä valasta. Lauhakangas arvioikin, että se voitaisiin houkutella musiikin avulla pois Tanskansalmesta.

– Tai sitten voi ottaa kovat panokset käyttöön ja pelotella sitä miekkavalaiden äänillä.

Havaintojen perusteella Lauhakangas uskoo, että valas on menossa oikeaan suuntaan.

Mikä olisi mielestäsi paras nimi Itämeressä nyt havaitulle ryhävalaalle?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. 6

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    7. 7

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt käynnissä – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    3. 3

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    4. 4

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. Näytä lisää