Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Oletko kokeillut "hullujen suomalaisten" helleniksiä? Ex-rauhanturvaaja kertoo, miten selviät paahteesta

Hellevinkit
Entinen rauhanturvaaja kertoo, miten suomalainen selvisi Kyproksen ja Siinain niemimaan kuumuudesta ilman ilmastointilaitteita.
Turkulainen Teuvo Tikkanen palveli aikoinaan rauhanturvaajana Kyproksella ja Siinain niemimaalla. Tikkanen kertoo, että molemmissa paikoissa käytettiin kekseliäisyyttä, jotta yli 30 asteen lämpötiloista selvittiin.

- Kyproksella oli paahtavan helteistä, samoin Siinaissa. Ilmastointilaitteita ei siihen aikaan ollut. Erityisen tärkeää oli pitää kavereista huolta, Tikkanen muistelee.

Tikkanen lähti 27-vuotiaana Kyprokselle. Siellä hän oli osa suomalaista YK-pataljoonaa 1971-1974 ja toimi joukkueenjohtajana sekä komppanian varapäällikkönä. Tämän jälkeen Tikkanen palveli UNEF II -joukoissa Suezin kanavalla Siinain niemimaalla Egyptissä.

Tikkanen kertoo IS:lle vinkit, miten selvitä helteessä. Harva ajattelee, että tuskaista oloa voi parantaa esimerkiksi saunomalla.

1. Saunaan vilvoittelemaan

Teuvo Tikkanen kertoo, että muut sotilaat olivat aivan äimän käkenä, kun suomalaiset saattoivat saunoa useamman tunnin telttasaunassa päivän paahtavimpaan aikaan.

- Kun tuli saunasta, oli omituisen rauhallinen ja viileä olo, vaikka luulisi päinvastoin. Muut ajattelivat, että todella hulluja nuo suomalaiset. Me koimme sen yhdeksi keinoksi sopeutua kuumuuteen.

2. Iho piiloon

- Tämän opimme paikallisilta, Tikkanen kertoo.

Hänen mukaansa siihen aikaan rauhanturvaajilla oli niin kutsuttu intialainen kenttäpuku. Kaikkein kuumimpaan aikaan puvun hihat ja lahkeet käärittiin alas. Jotkut laittoivat puvun alle vielä tee-paidan.

- Missään nimessä ei saanut olla polttavan auringon alla ylävartalo paljaana. Kerrospukeutuminen viilensi kummasti.

3. Vettä, vettä ja vettä

Tikkasen mukaan pataljoonan lääkärit ja komentajat pitivät hyvää huolta siitä, että sotilaat joivat tarpeeksi vettä. Kuumudessa selviytymisestä pidettiin oppitunteja, joissa muistutettiin, että vettä pitäisi juoda päivittäin jopa 5,8 litraa.

- Aika hurjalta määrältähän se tuntui, mutta vettä piti tosiaan juoda koko ajan.

4. Lakanat kosteiksi

Nukkuminen oli Tikkasen mukaan kaikkein vaikeinta. Sotilaat kastelivat lakanansa ennen nukkumaanmenoa, jotta vesi toisi haihtuessaan viilennystä.

Jotkut sotilaat menivät Kyproksella talon katolle nukkumaan, sillä auringon laskiessa lämpötila laski jonkin verran.
 
5. Peseydy kunnolla

Tikkanen muistelee, että pelkkää suihkussa käymistä enemmän viilensi se, että peseytyi huolella saippualla.

- Jotenkin viilenevä vaikutus tuntui kestävän pidempään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    3. 3

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Spermaa kasvoille seksin jälkeen

    4. 4

      Kesäaikaan siirtyminen toi loppukirin – kansalaisaloitteen takana jo yli 50  000 nimeä

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Tv-kamerat tallensivat F1-pomon kuumenemisen – takoi nyrkkiä pöytään: ”On harjoiteltava tunteiden hallintaa”

    10. 10

      Presidentti Niinistö tapaa Putinin Venäjällä torstaina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    7. 7

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    2. 2

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    3. 3

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Spermaa kasvoille seksin jälkeen

    4. 4

      Kesäaikaan siirtyminen toi loppukirin – kansalaisaloitteen takana jo yli 50  000 nimeä

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. Näytä lisää