Alvar, Auno

Kotimaa

Oletko aina miettinyt miltä näyttää K65-bileissä? Näin Kittilässä juhlittiin

Julkaistu:

Hyvä uutinen
Levillä järjestetään joka vuosi talkoovoimin isot ja suositut tanssiaiset. Niissä biletetään aamuyöhön asti. Erikoista tapahtumassa on se, että juhlat on kielletty alle 65-vuotiailta.
Ikäihmisten hyvinvointia ajavan Kittilän ihmiset ry:n puheenjohtaja Kari Salonen sai idean pitää gaalaillan muutettuaan Kittilään vuonna 2007.

Suuressa kunnassa kylien, kaupunkien ja palveluiden välimatkat ovat pitkiä ja ihmisten mahdollisuudet tavata toisiaan rajattuja.

Salonen keksi, että Levin lomakeskus olisi erinomainen paikka pitää isompia tilaisuuksia, koska se on osan vuodesta vajaakäytössä vähäisten matkustajamäärien takia.

- Hirveä ruudinkeksijä ei tarvitse olla huomatakseen, että on tyhjiä tiloja ja ihmisiä, jotka ovat yhdessäolon tarpeessa, Salonen sanoo.

Tapahtuman tarkoitus on tarjota virkistysloma kunnan ikääntyneille ihmisille. Monille heistä se on elämän ensimmäinen lomamatka.

- Kun nykyään paljon höpötetään vanhuksista ja heidän yksinäisyydestä, niin paras tapahan ehkäistä yksinäisyyttä on tuoda heidät yhteen.

Toissaviikon lauantaina pidetty gaalailta keräsi sadoittain vieraita. Päivän aikana ehdittiin käydä lounaalla, katsoa esitys saamelaisesta mytologiasta ja kokeilla Levin hissejä.

Siellä oli jopa yhdeksänkymmentävuotiaita. Eikä kukaan ollut kännissä.

Illallisen jälkeen tanssittiin yhteentoista saakka. Yksi sähköpyörätuolin käyttäjä tanssi niin kauan, että laitteesta loppui akku. Tanssien jälkeen siirryttiin hotellin aulaan seurustelemaan aamuneljään asti.

- Siellä oli jopa yhdeksänkymmentävuotiaita. Eikä kukaan ollut kännissä, Salonen toteaa.

Byrokraatteja ei aina tarvita

Gaalailta on talkoovoimin toteutettu. Salosen mukaan tänä vuonna tapahtuman luomiseen osallistui lähes sata ihmistä. Juhlat ovat vieraille ilmaisia, mukaan lukien majoitus ja kuljetus.

Tapahtuman rahoitti suurimmaksi osaksi Kittilän ihmiset -yhdistys, jolla on noin viisisataa maksavaa jäsentä. Mutta myös alueen ravintolat, hotellit ja pienyrittäjät kaikki osallistuivat omalla tavallaan tarjoamalla ilmaisia lounaita tai hinta-alennuksia. Myös kunta on oma-aloitteisesti tarjonnut avustusta.

Idea on se, että ei tarvitse aina kääntyä valtion ja kunnan ja kaikkien tämmöisten byrokraattien puoleen. Kyllä ihmiset voivat itsekin tehdä.

- Toisin sanoen, näissä talkoissa on mukana paikallisia yrityksiä ja ihmiset itse - sekä rahallisesti että toiminnallisesti, Salonen kertoo.

Positiivista palautetta tapahtuma on saanut runsaasti. Se aiotaan järjestää myös tulevina vuosina. Salonen toivoo, että tapahtuma leviäisi myös muualle Suomeen.

- Idea on se, että ei tarvitse aina kääntyä valtion ja kunnan ja kaikkien tämmöisten byrokraattien puoleen. Kyllä ihmiset voivat itsekin tehdä. Se antaa sekä tekijöille, että niille, joiden hyväksi tehdään. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

    4. 4

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. 6

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    7. 7

      Kylmän sodan salattu muistio: 16 ydin­ase­maalia alle 500 kilometrin päässä Helsingistä – näin Yhdysvallat muutti suunnitelmia

    8. 8

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    10. 10

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    3. 3

      Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

    4. 4

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. Näytä lisää