Signe, Varma

Kotimaa

EUobserver paljasti komissarien matkakuluja: Rehnillä yli 100 000 € vuodessa

Julkaistu:

Euroopan unionista raportoiva EUobserver-uutispalvelu selvitti komissaarien matkakulut vuosilta 2012 ja 2013.

Euroopan komission puheenjohtaja, portugalilainen Jose Manuel Barroso oli listan kärjessä. Hän matkusti vuonna 2012 yhteensä 649 336 eurolla. Barroson matkakulut olivat peräti kolme kertaa suuremmat kuin EU:n ulkosuhteista vastaavan Catherine Ashtonin, joka tuli 280 962 euron matkalaskullaan toiseksi. Energia-asioista vastaava latvialainen Andris Piebalg oli kolmas hieman yli 200 000 euron matkakuluillaan.

Vuonna 2013 järjestys oli toinen: Ashton kulutti matkoihinsa yli 460 000 euroa. Barroso sen sijaan käytti matkustamiseen noin 262 000 euroa.

Myös Olli Rehnin yli 100 000 euron matkakulut nousivat esille. Rehnin matkalasku oli vuonna 2013 jopa 136 366 euroa. Hän kulutti matkoihinsa kuudenneksi eniten.

Rehnin matkalaskua selittänee eurokriisi. Rehn matkusti useasti EU-maiden pääkaupunkeihin varmistaakseen pelastuspakettien maksamisen.

Listan hännille sijoittui virolainen Siim Kallas, joka toimii komission varapuheenjohtajana ja liikennekomissaarina. Kallas matkusti vuonna 2012 vain hieman yli 40 000 eurolla.

Komissaarien matkat kustansivat vuonna 2012 yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 loppusumma oli hieman vähemmän, 3,3 miljoonaa euroa.

Komission pääsihteeri Catherine Day ei kerro tarkemmin komissaarien matkalaskuista vedoten heidän yksityisyyteensä.

EUobserverin uutisesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Juttua muokattu ja tarkennettu Siim Kallaksen titteliä. Aikaisemmassa kerrottiin, että Siim Kallas toimii liikenneministerinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    7. 7

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    8. 8

      Sisältöjohtaja Maria Veitola joutui myrskyn silmään – päivitys ”pomon arjesta” oli liikaa: Rajua arvostelua sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Anneli Auer vaatii valtiolta noin 2,5 miljoonan lisäkorvauksia

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    6. 6

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    3. 3

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää