Urpo

Kotimaa

Valikko

Ulkoministeriö: Kaksi suomalaista avustustyöntekijää surmattiin Afganistanissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Afganistanissa on surmattu kaksi suomalaista naista.
Ulkoministeriön mukaan surmatut olivat avustustyöntekijöitä. Ministeriö kertoi asiasta Twitter-tilillään.

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen vahvisti, että Afganistanissa surmatut kaksi suomalaisnaista olivat heidän työntekijöitään.

-Syvästi surren ja järkyttyneinä vahvistamme, että kaksi avustustyöntekijäämme on surmattu Länsi-Afganistanissa, Heratissa. Otamme osaa omaisten suruun ja rukoilemme heille voimia tämän suunnattoman menetyksen keskellä, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen tiedotteessa sanotaan.

Yhdistys on tehnyt avustusprojekteja Afganistanissa Heratin alueella. Järjestö tekee yhteistyötä kansainvälisen International Assistance Missionin (IAM) kanssa.

Tuovinen kertoo, että yhdistyksellä on kaikkiaan viisi työntekijää Afganistanissa.

Reuters ja AFP uutisoivat aiemmin tänään, että Afganistanissa on ammuttu kaksi kansainvälisen kristillisen järjestön (IAM) työntekijää.

IAM:sta kerrottiin torstaina iltapäivällä Ilta-Sanomille, että naiset eivät olleet psykiatreja. AFP oli kertonut aiemmin päivällä, että naiset olisivat olleet psykiatreja.

Ampujat pakenivat moottoripyörällä

Reutersin mukaan kaksi naista sai surmansa, kun asemiehet avasivat tulen moottoripyörästä kohti avustustyöntekijöiden taksia.

Moottoripyörillä liikkuneet ampujat pakenivat tämän jälkeen paikalta.

International Assistance Missionin va. toiminnanjohtaja Heini Mäkilä vahvisti uutistoimisto STT:lle, että Afganistanissa kuolleet suomalaisnaiset työskentelivät järjestölle.

Uutisten mukaan avustustyöntekijät työskentelivät Heratissa. Hyökkäys tapahtui AFP:n mukaan torstaina aamupäivällä.

Myös CNN:n mukaan kyse on kahdesta suomalaisesta IAM:n työntekijästä, jotka työskentelivät läntisessä Afganistanissa.

Mikään ryhmittymä ei toistaiseksi ole ottanut vastuuta teosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    3. 3

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    6. 6

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    9. 9

      Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

    10. 10

      Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    4. 4

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    8. 8

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    2. 2

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    3. 3

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    4. 4

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    5. 5

      Puolustusministeri iski kovat luvut pöytään – näin Venäjä kasvattaa sotamahtiaan

    6. Näytä lisää