Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Paarmapommi uhkaa Suomea: "Helle voi räjäyttää liikkeelle kaiken mahdollisen"

Helteet ovat saaneet verenhimoiset vieraat liikekannalle. Tutkijan mukaan esimerkiksi paarmoista on tehty runsaasti havaintoja pitkin Suomea.
Paarmat ovat lähteneet sankoin joukoin liikenteeseen ilmojen lämmetessä. Tähän asti verenimijät ovat kehittyneet kosteikkojen pohjalla ja odotelleet hartaasti lämpimämpää säätä kesälomalaisten tapaan.

Voimakas hellejakso saa siipiniekat villiintymään: tutkijan mukaan paarmoista on tullut soittoja ympäri maata.

– Voi olla, että helle nyt räjäyttää liikkeelle kaiken mahdollisen, kuvailee hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ELY-keskuksesta.

Paarmojen määrään vaikuttavat edellisvuoden sään lisäksi luontainen vaihtelu. Viime vuonna niitä lenteli poikkeuksellisen runsaasti jo toukokuussa.

Leinonen ei osaa vielä tässä vaiheessa arvioida, että muodostuuko tästä kesästä pahempi paarmapommi kuin edellisvuodesta.

– Näin voi toki olla, jos koko satsi kuoriutuu nyt kerralla. Kuumalla kelillä paarmat kuoriutuvat nopeasti, mutta toisaalta myös lentävät nopeasti loppuun, Leinonen muistuttaa mökkikansan helpotukseksi.

Suomessa lentelee noin 40 eri paarmalajia, jotka elävät talvehtien järvien pohjalla, etenkin liejukoissa ja allikoissa. Naaraat himoitsevat ihmisverta, urokset puolestaan kasvien mettä. Paarma löytää ihmisen iholle lämpösäteilyn ja hiilidioksidin perusteella.

– Paarmat lentävät takuuvarmasti niin kauan kuin lentoaikaa piisaa, Leinonen naurahtaa.

”Homma vasta aluillaan”

Vielä kesäkuussa uutisoitiin, että alkukesän kylmä sää on hävittänyt hyttyskannan. Näin saattaa olla Etelä- ja Lounais-Suomessa, missä pahin ininä on Leinosen mukaan jo ohi. Sen sijaan pohjoisessa kannattaa varautua vielä toiseen aaltoon.

 – Pohjoisemmassa Suomessa sääskiä on selvästi reilummin kuin muualla maassa. Esimerkiksi heinäkuun alkupuolella sääskien toukkia oli vielä lammikoissa tekemässä tuloaan, hän kertoo.

Näin ollen ”homma on vasta aluillaan” Pohjois-Suomen osalta.

– Sieltä kuoriutuu kohta paljon sääskiä. Tästä näkee sen, kuinka pitkä maa Suomi on, hän toteaa viitaten alueellisiin vaihteluihin.

Myös mäkäräisistä on tehty runsaasti ilmoituksia varsinkin Pohjois-Suomessa. Mäkärät kehittyvät toukkina virtavesissä. Lämmin keli saa ne inspiroitumaan, kylmä keli odottamaan parempia aikoja.

– Näin lämpimällä ne kuoriutuivat massoittain. Kanta ei ole sen runsaampi kuin edellisvuosina, mutta mäkäräisiä tuli nyt kertalaakista enemmän, Leinonen kertoo.

Mäkärä on pieni, musta ja tukevahko sääskien lahkoon kuuluva hyönteinen. Sääskien tapaan se janoaa ihmisverta.

Vielä yksi satsi odottaa tuloaan

Ininä ja pistely eivät pääty kesään. Syksyllä iskevät aikuistalvehtijat eli horkka- ja kirsihyttyset.

Etenkin loppusyksy on niiden kulta-aikaa.

– Aikuistalvehtijat ovat ihmisten onneksi hyvin arkoja tapauksia verrattuna kesällä lenteleviin hyttysiin. Ne eivät edes inise, Leinonen kertoo.

Verta ne tosin himoitsevat siinä missä lajitoverinsakin.

 – Aikuistalvehtija istuskelee hyvin arkana iholla ennen kuin tajuaa pistää. Jos ihminen ei ymmärrä lätkäistä sitä pois esimerkiksi nukkuessaan, niin kyllä se imaisee takuuvarmasti.

Oletko saanut voimakkaita reaktioita hyttysen pistoistas tai paarmojen puremista? Lähetä kuva numeroon 13456.

Ota kantaa

Kumpia inhoat enemmän?

Hyttysiä 27% Paarmoja 73%
Ääniä yhteensä 68606

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. 6

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    7. 7

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. Näytä lisää