Verneri

Kotimaa

Oliko yöllä liian kuuma? Odotahan, nyt tulevat yöt kuin tropiikissa!

Julkaistu: , Päivitetty:

SÄÄ
Yön alin lämpötila voi paikoin nousta yli 20 asteen tulevalla viikolla.
Sää jatkuu lämpimänä ja lähes koko maassa helteisenä myös alkavalla viikolla. Näillä näkymin päivälämpötila pysyy 20 asteen yläpuolella koko viikon lähes kaikkialla Suomessa, lukuun ottamatta aivan pohjoisinta Lappia, missä ilma hieman viilenee loppuviikosta.

Hellelukemia, yli 25 astetta, on luvassa seuraavan kahden viikon ajan jatkuvasti ainakin osaan Suomesta.

Hiljalleen hämärtyvät illat tuovat lähemmäksi myös niin sanotut trooppiset yöt. Trooppisista öistä puhutaan, kun myös vuorokauden alin lämpötila pysyy 20 lämpöasteen yläpuolella.

Forecan päivystävä meteorologi Johanna Rinne kertoo, että sää on lämpimimmillään keskiviikon molemmin puolin. Tällöin on mahdollista, että myös yöt kääntyvät tropiikin lukemille.

- Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Perämeren rannikkoseudulla päästään aika lähelle, joka tapauksessa ainakin 18-19 asteen lukemiin. Myös Kaakonkulmalla Kotkan ja Haminan seudulla parinkymmenen asteen yölämpötilat ovat hyvin lähellä, Rinne kertoo.

Trooppisten öiden esiintyminen ei ole sidoksissa hellesäiden kestoon. Rinteen mukaan se riippuu siitä, minkä lämpöinen yläilmakehässä Suomen yläpuolella oleva ilmamassa on.

- Yli 20 asteen yölämpötilat saattavat tulla lyhyelläkin varoitusajalla, vaikka olisi ollut viileämpää. Sitten kun se helleilmamassa yhtäkkiä tulee, ja jos se on tarpeeksi kuuma, lämpenevät yötkin. Vastaavasti hellettä voi olla päivällä vaikka kuukaudenkin putkeen, mutta siitä huolimatta yölämpötilat ei nouse lämpimiksi, jos itse ilmamassa ei ole tarpeeksi lämmin, Rinne sanoo.

Katso paikkakuntasi täsmäsää IS:n sääpalvelusta.

Lue IS:n päivän painetusta lehdestä tai digilehdestä kahden viikon ennuste 50 paikkakunnalle.

Ota kantaa

Alkaako olla jo liian kuuma?

Kyllä 43% Ei 57%
Ääniä yhteensä 60977
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Poliisilla takaa-ajo Helsingin Kalliossa torstaiaamuna – vauhtia pahimmillaan 100 km/h

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    8. 8

      IS vertaili sääennusteet – Kumpi tietää tarkemmin, Foreca vai Ilmatieteen laitos?

    9. 9

      Venezuelassa on täysi helvetti irti: 37 kuollut vankilamellakassa, eläintarhan eläimiä varastettu syötäväksi...

    10. 10

      Kalle Rovanperä siirtyy Fordin rattiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    4. 4

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    5. 5

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    8. 8

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    9. 9

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    10. 10

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    2. 2

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    3. 3

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Poliisilla takaa-ajo Helsingin Kalliossa torstaiaamuna – vauhtia pahimmillaan 100 km/h

    6. Näytä lisää