Heidi

Kotimaa

90 suomalaista epidemiakohteessa - "Peräänkuulutan Finnmatkojen vastuuta"

Julkaistu:

Epidemia
Sairastuneita on Finnmatkojen tietojen mukaan muutamia kymmeniä.
Raju vatsatautiepidemia on jyllännyt viime päivinä Turkin Siden kaupungissa sijaitsevalla Seven Seas -hotellialueella. Tällä hetkellä alueella on 90 Finnmatkojen suomalaista asiakasta.

Finnmatkojen tietojen mukaan sairastuneita on muutamia kymmeniä, joiden joukossa on yksi suomalainen. Aiemmin Aftonbladet uutisoi, että yksistään ruotsalaisia sairastuneita on viisikymmentä. Ruotsalaismatkailija arveli lehden haastattelussa, että epidemian saaneita olisi useampi sata. Lehden tietojen mukaan osa sairastuneista on joutunut jopa sairaalahoitoon.

Tänään Turkin Sideen kuuden lapsen ja kahden muun aikuisen kanssa lentävä ryhmäkodin johtaja Jaana Ström-Hietanen on järkyttynyt epidemiauutisesta.

- Tuttuni oli tällä viikolla lomalla samaisella hotellialueella ja heidän yhdeksän hengen porukastaan sairastui kuusi. Kun alueelle on pystytetty sairastupa, jonne on jatkuva jono, on kyse vakavasta epidemiasta, hän sanoo.

Epidemia ei ole peräisin hotellista

Ström-Hietanen ei halua ottaa  9-16-vuotiaiden lasten kanssa minkäänlaisia riskejä, vaan toivoo että matkaan lähtevä ryhmäkoti saa vaihtaa kustannuksetta hotellialuetta. Hänen mukaansa matkanjärjestäjä ei ole informoinut hotellialueella jylläävästä epidemiasta asiakkailleen mitään.

- Peräänkuulutan asiassa Finnmatkojen vastuuta. Tämä on pitkään odotettu loma ja monelle lapselle ensimmäinen ulkomaanmatka. Kuka nyt haluaisi lomailla sairaana, Ström-Hietanen ihmettelee.

Aiemmin taudin epäiltiin levinneen uima-altaan kautta. Toistaiseksi taudin aiheuttajaa ei ole saatu vahvistettua.

- Hotellialueelta on otettu kaikki vaadittavat testit. Niiden mukaan epidemia ei ole peräisin hotellista, Finnmatkojen tiedottaja Antti Mäkelä toteaa.

Finnmatkojen tietojen mukaan tilanne alueella on jo rauhoittunut.

Mäkelän mukaansa kyseessä on normaali vatsatauti, joka on levinnyt tehokkaasti alueella, jossa on paljon ihmisiä. Myös yli 30 asteen helle on saattanut edesauttaa bakteerien leviämistä.

- Mikäli joku haluaa vaihtaa hotellia tai perua matkan epidemian takia, se tehdään normaalien peruutusehtojen mukaisesti. Tilanne on rauhoittumassa, joten ei ole mitään tarvetta ryhtyä erityistoimiin, Mäkelä toteaa.

Seven Seas -hotellialue on suosittu lomakohde, jossa vierailee tänä vuonna yhteensä tuhat suomalaista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Niinistö tiukkana tapaamisessa: ”Suomi ei tasapainottele Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä”

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Kadonnut nainen löytyi poikkeuksellisella tavalla Floridassa – oli säilönyt tuoksuaan purkkiin

    10. 10

      Annikki Tähden uurna laskettiin – ”Hän olisi kuulunut taiteilijakukkulalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    6. 6

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapui Olavinlinnaan

    3. 3

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    4. 4

      Niinistö tiukkana tapaamisessa: ”Suomi ei tasapainottele Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä”

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. Näytä lisää