Atso

Kotimaa

Tämä on Suomi vuonna 2014 - miten meistä tuli näin uusavuttomia?

Julkaistu:

Hätäkeskuskiin soitetaan turhaan eikä ruokaa osata enää valmistaa. Suomalaisten uusavuttomuudesta on keskusteltu aiemminkin.
Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että päivystyksiä ja hätäkeskuksia kuormitetaan arkipäiväisillä vaivoilla, jotka parantuisivat kotihoidollakin. Suomalaisten uusavuttomuus on ollut tapetilla aiemminkin.

1. Ambulanssi soitetaan turhaan

Helsingin Sanomat uutisoi, että ambulanssi soitetaan esimerkiksi pitkään jatkuneen ihottuman takia tai haavasta, joka parantuisi laastarilla. Myös pitkään jatkuneesta selkäkivusta tai päänsärystä soitetaan ambulanssi sen sijaan, että olisi jo aikaisemmin hakeutunut terveyskeskukseen tai ostanut apteekista särkylääkettä.

2. Hätäkeskusta kuormitetaan turhilla puheluilla

Hätäkeskukseen soitettiin viime vuonna noin 900 000 turhaa puhelua. Hätäkeskuksesta tiedusteltiin muun muassa, miten tehdä makaronilaatikkoa ja, milloin auto pitää katsastaa, IS uutisoi kesäkuussa. Vuoden 2013 elokuussa Ilta-Sanomat listasi 45 uskomatonta kysymystä, joita on kysytty hätäkeskukselta.

Kysymyksiin kuului muun muassa: ”Haluan poliisit paikalle, koska olen muka liian kännissä eikä portsari päästä sisälle baariin” ja ”PUK-koodi on unohtunut, mikä se on?”. Yleistä on myös, että hätänumero sekoitetaan numerotiedusteluun.

3. Vanhemmatkin uusavuttomia

Opettajien ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtajan Olli Luukkaisen blogikirjoitus uusavuttomista vanhemmista nosti kohun tammikuussa. Luukkainen kirjoitti, että ”yhä useampi vanhempi tuntuu olevan uusavuton ja tarvitsisi itse apua kodin arkirutiineiden suorittamiseen”.

Ilta-Sanomien haastattelussa Luukkainen kertoi vanhempien pyytävän opettajilta apua, ”että opettajan pitäisi sanoa lapselle, että sinun pitää käydä illalla pesemässä hampaat tai että lapsi ei saa roikkua tietokoneen ääressä yökausia”.

4. Ruokaa ei osata valmistaa

Viime vuoden helmikuussa Ilta-Sanomat uutisoi kaupoissa myytävästä valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Viime lokakuussa puolestaan uutisoitiin valmiiksi paistetusta munakkaasta.

Kotitalousopettajien liiton puheenjohtaja Anneli Rantamäki kertoi Ylelle muutama vuosi sitten, kuinka nuorten osaamistaso on muuttunut vuosien varrella.

– Tänä päivänä ollaan heikommissa kantimissa kuin urani alussa. Kotona tehtiin silloin ruokaa alusta asti, oppilaat tunsivat hiutaleita ja kasviksia. Nykyään käytetään eineksiä ja esivalmisteltuja raaka-aineita. Perunaa ei osata kuoria, porkkanaa ei tunneta eikä osata tiskata…

5. Asunnot maksetaan "neljään kertaan"

Isännöintiliitto kertoi Porin SuomiAreenassa, miten asunnon ostajat eivät ymmärrä, miten kalliiksi asunto todella voi tulla: ostohinnan lisäksi tulevat maksettavaksi myös hoito- ja korjauskustannukset.

Myöskin taloyhtiöiden hallituksissa ollaan pihalla: isännöitsijöistä vain 12 prosenttia arvioi, että pitkäjänteinen tulevaisuuden suunnittelu on taloyhtiöissä kunnossa, ja kalliit remontit tulevat yllätyksinä

- Me suomalaiset ajattelemme, että asunto on kertaostos. Kuitenkin asukas maksaa omistamansa asunnot jopa neljään kertaan: Ensin tulee ostohinta, sitten korjauskustannukset, ylläpidon aiheuttamat kulut ja lopuksi pankille maksettava korko, laski Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä SuomiAreenalla.

6. Talvirenkaita ei osata säilyttää oikein

Vuosikymmenet renkaiden kanssa työskennellyt kauppias ihmetteli viime keväänä IS:lle, kuinka laiskoja suomalaiset ovat puhdistamaan auton renkaat ennen niiden laittamista säilytykseen.

- Meille liikkeeseen tullaan hyvin usein vaihdattamaan renkaita, joissa on edellisen talven kurat. Suurin virhe on nimenomaan se, että renkaita ei viitsitä pestä talven jäljiltä tai siihen ei ole mahdollisuutta, Nummelan Rengasmarketin toimitusjohtaja Jari Silfverberg sanoi.

Renkaiden vanteiden peseminen olisi tärkeä asia, koska maantiesuola imeytyy huokoiseen alumiiniin. Kun tuliterät alumiinivanteet ovat seisseet kesän ajan varastossa, saattaa vanteiden pintakäsittelyssä syksyn tullen lohkeilla isojakin palasia.

7. Auto unohdetaan laittaa talvella lämmitykseen

Talvisin asiantuntijat joutuvat muistuttamaan auton omistajia siitä, että käynnistyskaapelilla käynnistäminen ei sovi nykyautoille.

Moni kuitenkin turvautuu pakkassäällä perinteiseen käynnistyskeinoon.

– Käynnistyskaapeleilla starttaamista ei suositella enää nykyautoille. Ne on suunniteltu niin, että siellä pitää olla erillinen startteri, jolla voidaan lähteä sitä käynnistämään. Siinä voi aiheuttaa enemmän tuhoa kuin hyötyä, Autoalan ja korjaamoiden liiton varapuheenjohtaja Erik Hellberg varoitteli viime talvena.

8. Selkävaivat iskevät, kun ei osata istua oikein

Selkävaivat vaivaavat Suomen toimistotyöläisiä, kun tuoleilla istutaan miten sattuu. Yleinen suositus on, että tuolista noustaan ylös vähintään kerran tunnissa: kävelemään, jumppaamaan tai venyttelemään.

Myös hyötyliikunta pitäisi muistaa. Vaikka oikean istuma-asennon tärkeydestä puhutaan ja puhutaan, Selkäliitto ja muut asiantuntijat joutuvat yhtenään muistuttamaan, miten istutaan oikein.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähti Savonlinnasta

    6. 6

      Niinistön ja Putinin tapaamisesta uutisoitiin maailmalla – Yksi asia nousi ylitse muiden

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    9. 9

      Uskoisitko 62-vuotiaaksi? Ex-huippumalli Janice Dickinson keimailee luksusjahdin kannella seksikkäissä pikkubikineissä – häämatkaa lykättiin rintasyövän takia

    10. 10

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähti Savonlinnasta

    4. 4

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    9. 9

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    4. 4

      Itä-Savo: Kansalainen viritti Putinille tylyn protestin mäntyjen väliin

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putinin saattue lähti Savonlinnasta

    6. Näytä lisää