Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Lappi on nyt Suomen taivas ja helvetti

Hellerajat ovat paukkuneet urakalla koko maassa kuluneen viikonlopun aikana. Eilen kuuminta oli Sodankylässä ja Kittilässä. Huomenna taas jyrisee lähes koko maassa.
Elohopea kipusi lauantain aikana jopa 28,6 asteeseen sekä Sodankylässä että Kittilässä. Keski-Lappi on ollut Suomen taivas ja helvetti - toiset pitävät lämmöstä, mutta toiset kokevat kuumuuden ahdistavana.

Sen sijaan viileintä on ollut Pohjois-Lapin Inarissa, jossa mittari näytti eilen noin 18 astetta.

Poutaisimmilla alueilla päästään jälleen jopa 30 asteeseen

Tukalan kuumaa on tosin piisannut muuallekin maahan etelää myöten: esimerkiksi pääkaupunkiseudulla rikkoutui viikonlopun aikana 25 asteen raja.

– Tosin sunnuntain lukemat tarkentuvat vasta myöhemmin illalla, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko sunnuntaina iltapäivällä.

Tuleva viikko alkaa huomattavasti epävakaisemmissa merkeissä. Lämpötila pysyttelee 20 asteen kieppeillä miltei koko maassa, mutta ukkoskuurot saapuvat kesälomalaisten kiusaksi aina Helsingistä Oulun korkeudelle asti.

Kuurosateet viilentävät, mutta toisaalta tuovat helpotusta tukaliin lämpötiloihin.

– Huomenna ukkostaa monin paikoin etelästä Ouluun. Paikoitellen voi sataa rankastikin.

Laajoille alueille levittäytyvät sade- ja ukkoskuurot alkavat maan etelä- ja keskialueilla noin puoliltapäivin, pohjoisemmassa myöhemmin iltapäivällä.

– Etenkin iltapäivän aikana pilvisyys voi olla runsasta, mutta tilanne hieman helpottuu iltaan mennessä, Alanko povaa.

Nyt Lappiin!

Varmaa aurinkoa ja hellettä kaipaavien kannattaa alkuviikosta suunnata nokkansa Lappiin, sillä pohjoisen kansa säästyy tämänhetkisen ennusteen perusteella sateilta ja ukkosilta.

– Poutaisimmilla alueilla päästään jälleen jopa 30 asteeseen, Alanko kertoo.

Esimerkiksi Sodankylään luvataan huomiseksi 27 astetta ja täyttä aurinkoa. Tiistain vastainen yökin on miellyttävän lämmin: lämpötila laskee Lapin sydämessä alimmillaan vain hieman alle 20 asteen.

Loppuviikko näyttää sään osalta varsin epävakaiselta ja ukkosten värittämältä aina perjantaille asti. Kuurot ovat tosin paikallisia ja satunnaisia, joten aurinkokin pääsee hyvässä lykyssä kurkistelemaan pilvien takaa.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara tulitti Kilpeläisen vaihtoon – KalPa aloitti kirin, katso maalit

    3. 3

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

    6. 6

      Niukka-asuiset Baywatch-fanit juoksivat kulttisarjan hengessä – katso kuvat punaiseen pukeutuneista kaunottarista!

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    9. 9

      Olympiavoittaja Toni Nieminen voi vielä saada mitalinsa takaisin

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    7. 7

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    10. 10

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    2. 2

      IS seuraa 4.finaalia: Tappara tulitti Kilpeläisen vaihtoon – KalPa aloitti kirin, katso maalit

    3. 3

      Metalliartistin Maamme-laulu herätti huomiota SM-liigan finaalissa – ”Olipas karsea”

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      Vastaanottokeskuksen ruokajonossa painittiin – paikalle hälytettiin useita poliisipartioita

    6. Näytä lisää