Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Mene nyt mansikkapellolle - kohta on liian myöhäistä

Julkaistu:

Jos mielii poimimaan mansikkaa, kannattaa pellolle suunnata alkavalla viikolla.
– Tämä viikko on huippuviikko, jolloin tulee eniten mansikkaa. Tämän jälkeen määrät putoavat rajusti, kertoo viljelijä Vesa Koivistoinen.

Heinäkuun helteet nopeuttivat marjojen kypsymistä. Pääsesonki on nyt käynnissä erityisesti Suomen keskiosissa, kun taas etelässä sesonki alkaa pikkuhiljaa jo hellittää, toteaa myös toiminnanjohtaja Hannu Salo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta.

Mansikkasato jää kuitenkin keskivertoa pienemmäksi ympäri Suomen.

– Pitää toivoa, ettei tule suuria sateita. Suuret sateet ja korkea lämpötila saattavat pilaannuttaa osan sadosta, Koivistoinen sanoo.

Alkukesän kylmyys vaurioitti lakkaa

Myös muut marjat ovat kärsineet säistä, ja esimerkiksi lakkasadosta vaikuttaa tulevan huono. Kesäkuun kylmyys vaurioitti kukkivaa lakkaa varsinkin avosoilla, kertoo toiminnanjohtaja Simo Moisio Arktisista aromeista.

– Ainakin Pohjois-Suomessa näyttää huonolta, hän toteaa.

Mustikka puolestaan kärsi talvivaurioita Etelä- ja Väli-Suomessa, missä oli vähälumista. Pohjoisessa mustikkasadosta tulee parempi.

– Paikoitellen mustikkaa löytää etelästäkin, missä voi jo nyt mennä mustikkaan. Väli-Suomessa mustikkaa pääsee poimimaan loppuviikosta, Moisio sanoo.

Lakkasatoa voi korvata metsävadelmalla

Hyviäkin uutisia marjastajille on. Esimerkiksi puolukkasadosta on Moision mukaan tulossa runsas ympäri Suomen. Etelä-Suomessa puolukka on raakilevaiheessa, ja pohjoisessakin pääosin, hän kertoo.

Etelässä puolukka kypsyy elokuun lopulla ja pohjoisessa syyskuun alussa. Puolukan kypsymistä odotellessa voi esimerkiksi mennä poimimaan metsävadelmia, jotka kypsyvät mustikan jälkeen.
Vadelmasadosta Moisio ennakoi hyvää.

– Metsävadelmalla voi korvata lakan puutetta, ne kun ovat samaa sukua, hän sanoo.

C-vitamiinipitoinen pihlajanmarja kuuluu viimeisinä kypsyviin marjoihin, ja sen kukinta on Moision mukaan ollut runsain pitkiin aikoihin.

– Luulen, että pihlajanmarjasadosta tulee nyt erittäin hyvä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    5. 5

      Taksi Helsingin välitysjärjestelmä kaatui: ”Emme pysty välittämään ajoja autoille”

    6. 6

      Lentäjillä on salainen järjestelmä, joka auttaa välttämään inhottavia työkavereita hienotunteisesti

    7. 7

      Venäläiset sota-alukset pyysivät suomalaisporukan troolaria vaihtamaan kurssia: ”Ottivat yhteyden Viron rannikkovartioston kautta”

    8. 8

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    9. 9

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    10. 10

      Lähes tonnin painavaa siitossonnia yritetään nostaa purosta jo toista päivää Salossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    5. 5

      Taksi Helsingin välitysjärjestelmä kaatui: ”Emme pysty välittämään ajoja autoille”

    6. Näytä lisää