Teijo

Kotimaa

Valikko

Teräsvarkaat saivat tuomion - koplan jäsen näytti kaulankatkaisumerkkiä oikeudessa

Rikos
Noin 115 000 euron arvosta haponkestävää terästä ja teräsromua Savonlinnan Punkaharjulta joulukuussa varastanut virolaiskopla on saanut ankarat tuomiot Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Oikeussalin aulassa todistajalle kaulankatkaisumerkkiä näyttänyt tuomittiin myös todistajan uhkaamisesta.

Törkeän varkauden etukäteen suunnitelleista ja tekoon osallistuneista päätekijöistä  yksi sai 1 vuoden ja 7 kuukauden vankeusrangaistuksen, ja kolme hänen rikostoveriaan kuukautta lyhyemmät vankeustuomiot.

Yksi tuomituista on suomen kansalainen. Kaikki tuomiot ovat ehdottomia. Osa tuomituista on jo luovutettu Viroon.

Kuorma-autoilla noin 50 tonnia painaneen rosvosaaliin Viroon kuljettaneet kolme apuria saivat kukin avunannosta törkeään varkauteen neljästä viiteen kuukautta ehdollista vankeutta.

Oikeudessa apurit väittivät olleensa tietämättömiä, että kyse oli varastetun tavaran kuljetuksesta. Tähän selitykseen oikeus ei uskonut. Heidät on palautettu Viroon.

Teräsvarkaus tapahtui itsenäisyyspäivän jälkeisenä lauantaina muun muassa veneiden teräskaiteita valmistavan yrityksen aidatulta ja lukitulta pihalta Punkaharjulla.

Varkaat olivat liikkeellä kolmella kuorma-autolla, isolla pakettiautolla ja henkilöautolla. Osa autoista oli siirtolava-autoja, joihin teräsromua sisältäneet kontit siirrettiin sellaisinaan. Uutta terästä sisältäneiden nippujen lastaamisessa käytettiin kuormaajaa.

Seuraavana päivänä arvokas teräslasti kuljetettiin autolautalla Helsingistä Viroon väärennettyjen kansainvälisten rahtikirjojen avulla.

Varkaus tapahtui myöhään illalla kirkkaassa valaistuksessa. Tapahtumalla oli silminnäkijä, mutta tämä arveli kyseessä olevan yrityksen toimesta tehtävä kuljetus. Poliisi luonnehtikin varkautta törkeäksi, häikäilemättömäksi ja röyhkeäksi. Törkeydestä oikeus oli samaa mieltä.

Rikolliskoplan avustaminen tuli kalliiksi suomalaisille veronmaksajille. Virolaisia avustaneiden asianajajien noin 76 000 euron palkkiot jäävät valtion vahingoksi. Tuomitulla suomalaisella oli ilmainen oikeusapu.

Yksi ehdottomaan vankeuteen tuomituista virolaisista todettiin syylliseksi myös todistajan uhkaamiseen. Hän oli oikeuden aulatiloissa näyttänyt todistajalle elettä, jonka tämä tulkitsi uhkaukseksi kaulan katkaisemisesta.

Syytetyn asiantuntijatodistajana oikeudessa kuultu viron kielen ja kulttuurin lehtori väitti eleen Virossa tarkoittavan "kurkkua myöten täynnä olemista", ei kaulan katkaisua kuten Suomessa. Hän ei pitänyt elettä tappouhkauksena. Samaa selitti myös syytetty.

Oikeus oli toista mieltä. Sen mielestä merkki on kansainvälinen ja tunnettu Virossakin. Oikeus katsoi kuitenkin, että syytetyn pääjutussa saama ehdoton vankeusrangaistus on riittävä seuraamus myös uhkauksesta.

Oikeussalissa samaa merkkiä todistajalle esittänyt syytetty jätettiin tuomitsematta uhkauksesta. Syytäjän hänen tekemäkseen väittämästä kaulankatkaisumerkistä ei saatu riittävää näyttöä. Syytetty selitti vain yskineensä oikeudessa ja panneen toisen käden sen suojaksi suulleen ja pitäneen toisella kädellä kiinni kurkustaan.

Ilta-Sanomat uutisoi teräsvarkaudesta joulukuussa. Poliisi pääsi uutisen ansiosta tuoreeltaan varkaiden jäljille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Lääkäri varoittaa kostean vapun vaaroista – yksi paikka on erityisen järkyttävä: ”Joka vuosi sieltä aina joku tippuu”

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    8. 8

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    9. 9

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    8. 8

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    9. 9

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    2. 2

      Äiti kyllästyi 10-vuotiaan tyttärensä läksyjen määrään – opettajalle lähetetystä kirjeestä tuli nettihitti

    3. 3

      Lääkäri varoittaa kostean vapun vaaroista – yksi paikka on erityisen järkyttävä: ”Joka vuosi sieltä aina joku tippuu”

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. Näytä lisää