Atso

Kotimaa

Espoon kiduttajien pitkät tuomiot pysyivät hovissa

Julkaistu:

Helsingin hovioikeus on pitänyt käräjäoikeuden tuomiot voimassa niin sanotussa Espoon kiduttajien tapauksessa.
Käräjäoikeus antoi tapauksessa tuomionsa 18.1.2013.

Tuomittuna oli kolme henkilöä. Oikeuden selosteen mukaan he tekivät uhrille raakaa väkivaltaa. Uhri oli muun muassa sytytetty palamaan kolmesti, hänelle oli annettu sähköiskuja ja tehty seksuaalista väkivaltaa.
Väkivallanteot tallennettiin.

Käräjäoikeus tuomitsi  tammikuussa 2013 Lasse Kortelaisen 10 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä pahoinpitelystä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon sekä murhan yrityksestä.

Antti Ovaska tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, murhan yrityksestä ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta yhteensä 10 vuoden ja 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Kolmas henkilö tuomittiin alentuneesti syyntakeisena 5 vuoden ja 7 kuukauden vankeuteen, ja poikkeuksellisesti oikeus päätti, että tuomio on istuttava kokonaisuudessaan.

Sekä syyttäjät, että asianosaiset valittivat tapauksesta hovioikeuteen. Syyttäjät hakivat tapauksessa kolmannelle henkilölle kovempaa tuomiota, tuomitut puolestaan lievennystä tuomioihinsa. Helsingin hovioikeus kuitenkin piti tuomiot voimassa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    F1:n raikulipojan diskotappelusta hämmentävät tuomiot: ajo-opetusta ja eläinten hoitoa

  3. 3

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  4. 4

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. 6

    Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

  7. 7

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  8. 8

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  9. 9

    Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

  10. 10

    Esapekka Lapille jo neljäs pohja-aika – hurja sekuntitaistelu jatkuu Suomen MM-rallissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  4. 4

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  5. 5

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    F1:n raikulipojan diskotappelusta hämmentävät tuomiot: ajo-opetusta ja eläinten hoitoa

  3. 3

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  4. 4

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. Näytä lisää