Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

KSML: Oppilas läikytti kahvia – opettaja löi

Julkaistu:

Jyväskyläläisessä yläkoulussa työskennellyt opettaja sai Vaasan hovioikeudesta tuomion pahoinpitelystä, kertoo Keskisuomalainen.
Keski-Suomen käräjäoikeus oli aikaisemmin vapauttanut opettajan syytteistä.
Vaasan hovioikeus katsoi, että miesopettaja löi vuonna 1996 syntynyttä poikaa kädellä päähän marraskuussa 2011. Samalla opettaja nyhtäisi pipon pois pojan päästä, heitti sen lattialle ja sotki sen päälle. Hovioikeus katsoi opettajan näin syyllistyneen pahoinpitelyyn ja virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Keskisuomalaisen mukaan kärhämä syntyi oppitunnin aluksi, kun opettaja poisti ylimääräiset oppilaat luokasta. Samalla oppilaan mukista loiskahti kahvia opettaja päälle. Hän hermostui. Oikeudelle hän myönsi painaneensa poikaa päälakeen maasta noukkimallaan pahvimukilla, mutta kiisti lyömisen.

Pojalta löytyi myöhemmin kuhmu ja lievä aivotärähdys. Käräjäoikeus katsoi, ettei lyömisestä ollut kiistatonta näyttöä ja piti mahdollisena, että poika paisutteli tapahtunutta. Hovioikeus kuitenkin piti pojan, tämän isän ja muiden oppilaiden kertomuksia uskottavina ja katsoi, että myös lääkärinlausunnot tukivat niitä.

Opettaja tuomittiin Keskisuomalaisen mukaan 40 päiväsakkoon, josta maksettavaksi tuli 360 euroa.  Lisäksi Jyväskylän kaupunki velvoitettiin korvaamaan pojalle kivusta 300 euroa. Opettaja ja Jyväskylän kaupunki velvoitettiin myös korvaamaan pojan oikeudenkäyntikulut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    6. 6

      Moottorivene upposi Pohjanmaan vesillä rajussa merenkäynnissä – kuusi lasta ja kaksi aikuista pelastettiin kaksimetrisestä aallokosta

    7. 7

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Tv-juontaja kuoli jäätyään rysähtävän palmupuun alle – turvakameravideo leviää: Kohtalon pilkkaa pahimmillaan

    10. 10

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    10. 10

      Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    3. 3

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    6. Näytä lisää