Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Helsinkiläinen Oona-koira ihastui naapurin lampaisiin - katso video!

Hyvät uutiset
Helsingin Roihuvuoren palvelukeskuksen takapihalla asuu kolme villaista kesävierasta: Hilma, Hulda ja Helmi.
Kolmikko saapui Roihuvuoren palvelukeskuksen takapihalla olevaan aitaukseen kesäkuun alussa. Niiden vakituinen koti sijaitsee Keravan vankilan lampolassa, mutta sinne ne palaavat vasta syksyn tullen.

Hilma on porukan ylpeä emä, joka on Roihuvuoren väen mukaan tarkka pienokaistensa hyvinvoinnista. Helmi on Hilman huhtikuussa syntynyt jälkeläinen. Hulda taas on syntynyt samana päivänä kuin Helmi, mutta Hilma ei ole sen oikea emä.
 
– Onneksi Hulda on saanut rakastavan ottoäidin Hilmasta, myhäilee Roihuvuoren palvelukeskuksen suunnittelija ja johtajan sijaisena toimiva Päivi Ahosola.
 
Ahosolan mukaan lampaat ovat tuoneet rutkasti iloa palvelukeskuksen asukkaille. Myös lähialueen asukkaat vierailevat usein paijailemassa niitä.
 
– Osalle asukkaistamme lampaat muistuttavat lapsuuden kesistä. Ne on otettu lämmöllä vastaan, Ahosola sanoo.
Lampaiden hoidosta vastaavat läheisen nuorisokodin asukkaat yhdessä palvelutalon työntekijöiden kanssa. Hoitovastuu lampaista kiertää hoitajalta toiselle.
 
- Mitenkäs niitä lampaita kutsutaan tänne? Minä olen kaupungissa kasvanut, niin en muista, palvelukodissa vieraileva Ritva, 84, miettii.
 
Palvelukodin asukkaat ja vieraat pääsevät katsomaan lampaita halutessaan ja sään salliessa. Pieni kesäsade ei Ritvaa tai toimintaterapeutti Paula Tuomea haittaa – lampaita kylläkin. Ne mutustavat heinää aitauksessa, mutta saapuvat pienen houkuttelun jälkeen aidan viereen silitettäväksi.
 
Lampaita katsomaan saapunut Aleksi Durston, 4, ja Ritva syöttävät lampaita yhdessä. Juuri se on suurinta hupia.
 
- Täällä käy paljon lähistön lapsia katsomassa lampaita. On mukava nähdä, kuinka vanhukset juttelevat lasten kanssa, Tuomi iloitsee.
 
Pian sade ajaa lampaat jälleen katokseen. On aika hyvästellä päkäpäät.
 
- Kyllä niitä on niin mukava silittää, molemmat iloitsevat.

Naapuri innostui

Lampaat ovat koko kulmakunnan nähtävyys ja puheenaihe. Naapuritkin niistä tykkäävät. Viereisessä talossa Punahilkantiellä isäntänsä kanssa asuva Oona-koira näki lampaat ensimmäisen kerran viime viikolla.

Oona ei paljon toisista koirista piittaa, mutta lampaiden kanssa se olisi todella halunnut tehdä lähempää tuttavuutta, kuten yllä videolta näkyy.
  • Hyvät uutiset

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. 6

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    7. 7

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. Näytä lisää