Olga, Oili

Kotimaa

Valikko

Mustasukkainen mies rikkoi kymppitonnin arvosta thaihieromoiden ikkunoita Lahdessa

Julkaistu:

Karille ajautunut parisuhde sai 26-vuotiaan miehen rikkomaan lähes kymmenestä liikehuoneistosta ikkunoita vuosi sitten Lahdessa.
Rautatienkadun ja Karjalankadun liiketilat ovat thaiyrittäjien käytössä ja niissä toimii hieromoita. Mies rikkoi myös yhden ravintolan ikkunat. 

Mustasukkainen mies haeskeli entistä puolisoaan liiketiloista, koska uskoi hänen työskentelevän niissä.

Mies tuomittiin vahingonteoista, ampuma-aserikoksesta ja kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta seitsemän kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeuteen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Tuomio muutettiin 170 tunnin yhdyskuntapalveluksi.

Tuomittu määrättiin maksamaan liiketilojen omistajille noin 10 000 euron korvaukset tuhotuista ikkunoista ja jälkien siivoamisesta.

Tuomitulla oli laiton kaasuase, jolla hän ammuskeli entisen puolisonsa asunnon lähellä useita laukauksia.

Mies on aiemminkin käyttäytynyt uhkaavasti entistä puolisoaan kohtaan ja saanut teosta tuomion. Hän joutuu maksamaan exälleen 2 000 euron kärsimyskorvaukset.

Osapuolet kuuluvat Lahden thaiyhteisöön ja olivat niin poliisitutkinnassa kuin käräjäsalissakin vähäpuheisia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. 6

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    9. 9

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    10. 10

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    7. 7

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    5. 5

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    6. Näytä lisää