Kuisma

Kotimaa

Leikkausta ei peruutettu

Julkaistu:

Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne myönsi eilen puoluevaltuustolleen, ettei eläkeindeksin leikkausta onnistuttu minihallitusneuvotteluissa peruuttamaan.
Siitä huolimatta puoluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti demarien osallistumisen tänään nimitettävään Alexander Stubbin (kok) hallitukseen.

Rinne sanoi, että hallitusohjelma kirjoitettiin "pitkälti" Sdp:n tavoitteiden pohjalta, mutta kaikkea ei saavutettu. Monipuoluehallituksille on ominaista, että puolueet saavat niihin lähtiessään joitakin tavoitteita läpi joistakin toisista luopumisen hinnalla.

Jyrki Kataisen (kok) hallitus päätti keväällisessä kiristyspaketissaan jäädyttää kansan- ja työeläkkeiden indeksikorotukset 0,4 prosenttiin.
Indeksi olisi ronkkimattomana korottanut eläkkeitä vuodenvaihteessa 1,5 prosenttia, mutta hallitus nyppi pois yli kaksi kolmasosaa korotuksesta.

Hallitus tuskin katsoi, että keskivertoeläkeläinen olisi päässyt kylpemään liiassa rahassa, jos eläkkeitä olisi korotettu niin kuin niitä olisi pitänyt.

Laillinen varkaus tehtiin siksi, että hallituksen mielestä olisi näyttänyt kummalliselta, jos eläkkeet olisivat nousseet enemmän kuin lähes nollalinjaan sidotut palkat. Joku kamarioppinut olisi voinut syyttää hallitusta eläkeläisten suosimisesta aktiiviväestön kustannuksella.

Tasapuolisuusperustelu kuitenkin ontuu, sillä eläkkeiden indeksikorotukset on jo nyt sidottu sekä palkka- että hintakehitykseen. Hintojen paino indeksissä on 80 prosenttia ja palkkojen 20 prosenttia.

Palkkojen olematon nousu olisi siis automaattisesti näkynyt eläkkeiden kehityksessä myöhemmin. Se ei riittänyt Kataisen hallitukselle, joka yleisestä hidastelustaan poiketen halusi olla tässä asiassa nopea.

Espoossa asuva ja Brysseliin lähtevä Katainen on pohjimmiltaan savolainen, ja moni hänen hallituksensa hanke on edelleen kuin savolainen projekti: aloittamista vaille valmis.

On huomautettu, että indeksileikkauksessa säästyneet varat keventävät tulevia eläkemaksun korotuspaineita, mutta kuinka moni osaa ajatella noin pitkälle?

Yli kaksi kolmasosaa otettiin pois.

Normaalipulliainen on yrittänyt luottaa siihen, että paljon puhuttu taitettu indeksi tuottaa lupaamansa korotukset. Tarinan opetus on, että se tuottaa ne vain, jos kulloinenkin hallitus suo.

Indeksijäädytys ulotettiin pienimpiinkin, toimeentulorajan alittaviin eläkkeisiin. Aikaisemmin hallitusta ärsyttivät suuret eläkkeet, jos mitään voidaan päätellä siitä, että niitä varten säädettiin raippavero, jolla on viime vuodesta lähtien viety kuusi prosenttia vuosieläkkeen 45 000 euroa ylittävästä osasta.

Nyt hallitus ajatteli tasapuolisuuden nimissä kiusata myös niitä, joiden elämässä nälkäeläke on valmiiksi alituinen kiusa.

Ehkä Kataisen hallitus laski saavansa kannattajikseen ne eläkkeensaajat, jotka ovat kiitollisia siitä, ettei koko korotusta pantu sileäksi, vaan ihmisille suostutaan armollisesti antamaan sen rippeet.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien artikkelitoimittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    6. 6

      THL pyytää anteeksi: 6000 suomalaisen luottamuksellisia henkilötietoja levisi verkkoon

    7. 7

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    8. 8

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    9. 9

      HS: Suomalainen vientituote valtavan kiinnostuksen kohteena USA:ssa – myytiin ensimmäisenä vuotena 15 000 kappaletta

    10. 10

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    5. 5

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    6. 6

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    7. 7

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    8. 8

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    9. 9

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    10. 10

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi riudutti itsensä Hietasen rooliin: Laihtui 13 kiloa kahdessa kuukaudessa – näin äärimmäinen prosessi tapahtui

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Poliisi etsii kadonnutta Tommia: Poistui kotoaan Toyota Corollalla elokuussa – nähtiin viimeksi Norjassa

    4. 4

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    5. 5

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    6. Näytä lisää