Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Silminnäkijät Helsingin joukkotappelusta: ”Kaveria vedettiin oikein kunnolla turpaan” - katso kuvat rytäkän tuhoista baarissa

Pub 99:ssä ollut joukkotappelu oli silminnäkijöiden mukaan HJK:n ja HIFK:n jalkapallokannattajien välinen.
Paikalla ollut sivullinen henkilö kertoo juuri saaneensa tuopin eteensä, kun pubiin hyökättiin maanantai-iltana.

-  Aivan hillitön, kuin villin lännen kapakkatappelu, mies kertoo IS:lle.

Aivan yllättäen ravintolaan oli syöksynyt porukka päällään mustat hupparit ja aurinkolasit. Tunkeutujat olivat silminnäkijöiden mukaan arviolta 20-30-vuotiaita miehiä, joita oli varustuksensa vuoksi hankala tunnistaa.

Hyökkääjät heittelivät tuoleja pubin ikkunoihin, mutta ne eivät rikkoutuneet. Ravintolassa sisällä olleet puolustautuivat pitämällä tuoleja ylävartalonsa ja kasvojensa edessä ja työnsivät tuoleja heitteleviä tunkeutujia takaisin ulos ovesta yrittäen tukkia oven.

-  Yhtäkkiä yksi kaveri tuli baaritiskille ja yritti heittää kassakonetta. Sitten hän hoksasi tyhjät kolpakot, joilla hän alkoi heitellä muita, paikalla ollut sivullinen mies kertoo.

Kaksi silminnäkijää kertoo IS:lle, että tapahtumien seurauksena tuupertui sivullinen iäkkäämpi mieshenkilö. Hän oli saanut iskun päähänsä ilmeisesti lentäneestä tuopista. Toinen IS:n haastattelemista silminnäkijöistä kertoo auttaneensa tiedottoman miehen sohvalle, jossa hän hieman virkosi.

Paikalla ollut HJK:n kannattaja oli saapunut Pub 99:ään oluelle voittoisan matsin jälkeen. HJK oli voittanut TPS:n aiemmin illalla murskaavasti 5-0. Hän arveli aluksi, että hyökkääjät olisivat olleet TPS:n faneja, mutta myöhemmin ilmeni, että kyseessä olivat toisen helsinkiläisjalkapallojoukkueen HIFK:n kannattajat.

- Heitä oli vähän reilu kymmenen HIFK:laista yhteensä. Olen nähnyt kaikenlaista, mutta tapahtui baarissa, niin yllättäen ja niin väkivaltaisesti, paikalla ollut HJK:n fani kuvailee.

Miestä itseäänkin heiteltiin tuoleilla, mutta hän sai suojauduttua ottamalla tuolin eteensä.

- Näin kun kaveria vedettiin oikein kunnolla turpaan. Todella kaoottista meininkiä. Tässä ei ollut kyse mistään muusta kuin siitä, että HIFK:laiset halusivat tulla riehumaan ja pilaamaan HJK:n kannattajien voitetun pelin jälkeisen hyvän tunnelman, mies sanoo IS:lle.

Tappelua ehti jatkua noin viisi minuuttia, ennen kuin poliisi saapui. Ravintolan lattia oli täynnä lasinsiruja ja rikkoutuneita tuoleja. Osa tappeluun osallisina olleista joutui menemään ambulanssilla paikkailtaviksi, mutta heistä kaikki olivat tajuissaan.

- HJK:lla ja HIFK:lla ei tietääkseni ole ollut mitään isompaa kränää aiemmin. Tämä oli ensimmäinen jalkapallohuliganismin ilmentymä, jonka minä olen nähnyt, HJK:n kannattaja kertoo.

Poliisi kertoi IS:lle aiemmin illalla, ettei eripuran syntymisen syy ole selvillä. Paikalla oli ainakin kuusi poliisipartiota. Poliisin mukaan rähinässä ei ollut vakavasti loukkaantuneita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. 6

      Lähes 50 vuotta vanha murhamysteeri ratkeamassa – Australian poliisi pidätti Cherylin, 3, sieppauksesta epäillyn miehen

    7. 7

      Erdogan haluaa eroon läppärikiellosta mahdollisimman pian

    8. 8

      Trump Time-lehdelle: ”Vaistoni tapaavat olla oikeassa” – uskoo edelleen salakuunteluun

    9. 9

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    10. 10

      Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    3. 3

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    8. 8

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    9. 9

      Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

    10. 10

      Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    9. 9

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    10. 10

      Nuori mies teki virheen uutta kotia ostaessaan – seurauksena vuosien painajainen ja 80 000 euron lasku

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    2. 2

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    3. 3

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    4. 4

      Kokonainen kylä myynnissä Yhdysvalloissa – hintakaan ei päätä huimaa

    5. 5

      Trumpille paha takaisku – republikaanit peruivat äänestyksen terveydenhuoltouudistuksesta

    6. Näytä lisää