Juha, Janne, Jani

Kotimaa

Valikko

Näin puheenjohtajaehdokkaat yrittivät vedota puoluekokousedustajiin

Julkaistu:

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkailla oli vielä viimeinen tilaisuus vedota puoluekokousedustajiin.
Ehdokkailla oli jokaisella 20 minuuttia aikaa voittaa edustajat puolelleen.

Ensimmäisenä puhui Jan Vapaavuori, joka piti asiallisen ja asioihin keskittyvän kannustuspuheen.

– Kokoomus on kansakunnan luottopakki – vakaa ja hötkyilemätön.

– Tarvitsemme lisää kokoomuslaista politiikkaa, Vapaavuori totesi puheessaan.

Vapaavuori puhui paljon kokoomuksen puolueen arvoista, ja hän linjasi myös tehtävien sisältöä.

– Kokoomuksen tulevan puheenjohtajan ja pääministerin ylivoimaisesti tärkein tehtävä on johtaa kotimaan talouspolitiikkaa. Suurimmat haasteet ovat Suomi, Suomi ja Suomi, Vapaavuori sanoi.

Paula Risikko linjasi omassa puheessaan myös omaa talouslinjaansa.

– Meidän on käynnistettävä uusi kasvun ja työllisyyden ohjelma. Meidän on valittava sellaiset työkalut, jotka maksavat itsensä takaisin ja kasvaa korkoa, Risikko sanoi.

Risikko puhui paljon myös yrittäjyydestä ja puheensa lopuksi Risikko Vapaavuoren tavoin vetosi valitsijoihin.

Viimeisenä esiintyi Alexander Stubb, joka näytti kokousväelle kuvia elämänsä varrelta ja kertoi elämäntarinansa. Stubb myös esitti liki kymmenminuuttisen videon, jossa eri kokoomuslaiset Riitta Uosukaisen johdolla kehuivat, miksi Stubb pitäisi valita puheenjohtajaksi. Myös Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt kehui videolla Stubbia.

Stubb muistutti puoluekokousäänestäjiä, että politiikka on tiimityötä.

– Ei tätä työtä yksin tehdä. Tätä tehdään tiimissä. Se tiimi on kansanedustajat, puoluevaltuusto, se on kenttä. Me teemme työmme yhdessä, Stubb sanoi.

Stubbin kolme muuta pointtia olivat vaalien voittaminen, kokoomuslainen politiikka ja lupaus.

– Ei tätä maata ole koskaan marisemalla rakennettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    6. 6

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    7. 7

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    8. 8

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    9. 9

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    10. 10

      Kiinassa noin sadan ihmisen pelätään hautautuneen maanvyöryn alle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Yllätyskäänne! Jori Lehterä kaupattiin NHL:ssä

    6. Näytä lisää