Armas

Kotimaa

Valikko

Loppusuora alkoi - viime hetken käännytyspuheet

Kokoomuksen puheenjohtajakisa on loppusuoralla. Kaikki kolme ehdokasta saavat nyt 20 minuuttia aikaa täysin vapaavalintaiseen esitykseen puoluekokoukselle.
Jan Vapaavuori arvottiin ensimmäiseksi esiintyjäksi. Vapaavuoren esityksen aloitti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo omalla parin minuutin kannatuspuheenvuorollaan, miksi Vapaavuori pitäisi valita puheenjohtajaksi.
 
Vapaavuori halasi puheen jälkeen Orpoa lavalla, ja sen jälkeen Vapaavuori piti itse asiallisen ja asioihin keskittyvän kannustuspuheen.

- Kokoomus on kansakunnan luottopakki - vakaa ja hötkyilemätön.

-Tarvitsemme lisää kokoomuslaista politiikkaa, Vapaavuori totesi puheessaan.
 
Vapaavuori puhui paljon kokoomuksen puolueen arvoista, ja hän linjasi myös tehtävien sisältöä.

- Kokoomuksen tulevan puheenjohtajan ja pääministerin ylivoimaisesti tärkein tehtävä on johtaa kotimaan talouspolitiikkaa. Suurimmat haasteet ovat Suomi, Suomi ja Suomi, Vapaavuori sanoi.
 
Puheensa lopuksi Vapaavuori muisti puheenjohtajavaalin valitsijoita.

- Olen 27 jäsenyysvuoden aikana saanut tältä puolueelta paljon. Olen tämän puolueen kasvatti. Minulla on vahva tunneside puolueeseen, kuten teillä.

- Tunnen omat rajani ja puutteeni. Minulla ei ole reseptikirjaa, josta löytyisi ohje viisaalle johtajuudelle. Jos saan teidän tukenne, silloin minulla on tarpeeksi, Vapaavuori päätti puheensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    2. 2

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    3. 3

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    4. 4

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. 6

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    7. 7

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    8. 8

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    8. 8

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    9. 9

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    10. 10

      Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    2. 2

      HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

    3. 3

      ”Maailman turvallisin” kolikko otetaan tänään käyttöön – siihen on piilotettu salainen ominaisuus

    4. 4

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    5. 5

      Australiassa aavemainen tunnelma, syklonin tuhovoima tuntuu jo – ”Aivan kuin tavarajunia tulisi läpi vasemmalta ja oikealta”

    6. Näytä lisää