Minja, Miisa

Kotimaa

18 kiistanalaista seikkaa Ulvilan surmasta - näin syyttäjät vastaavat Auerin väitteisiin

Julkaistu:

Ulvilan surma
Anneli Auerin puolustus vetoaa 18 seikkaan, jotka puolustuksen mielestä puhuvat syytettä vastaan. Syyttäjien vastaukset väitteisiin tulivat julki keskiviikkona.
Hovioikeuteen toimittamassaan valituskirjelmässä Anneli Auerin puolustus listasi 18 sellaista seikkaa, jotka sen mielestä puhuvat syytettä vastaan. Auerin valitus tuli julki maaliskuussa.

Kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala vastasivat Auerin valituskirjelmään. Vastaus tuli julkiseksi keskiviikkona, kun Vaasan hovioikeus aloitti Ulvilan surman hovioikeuskäsittelyn valmisteluistunnolla.


1.

Puolustus: Teolta puuttuu motiivi.
Syyttäjät: Syyttäjien mukaan teolla oli motiivi. He viittaavat tässä kohtaa Anneli Auerin ja Jukka Lahden huonoihin väleihin, Auerin väkivaltaisuuteen miestään kohtaan, eroaikeisiin.

2.

Puolustus: Lapset eivät ole kuulleet riitelyä.
Syyttäjät: Perheen vanhin lapsi on kertonut äidin kiljumisesta, joka on voinut liittyä Anneli Auerin ja Jukka Lahden väliseen riitaan.

3.

Puolustus: Vanhimman lapsen tullessa ensimmäisen kerran katsomaan ikkuna on juuri hakattu rikki ulkoapäin niin, että lasia on lentänyt pitkälle olohuoneeseen, mutta Auer ja Lahti ovat sisäpuolella, eikä ovea ole voitu välillä avata, joten ikkunan rikkojan on täytynyt olla ulkopuolella.
Syyttäjät: Ikkunaa ei ole välttämättä hakattu missään vaiheessa ulkoapäin rikki. Muun muassa kaukana terassilla olleet isot lasinpalat viittaavat sisältä käsin rikkomiseen. Ovi on voitu avata rikkomisen välillä, ei enää lopuksi.



4.

Puolustus: Jukka Lahdella ei ole todettu sellaisia vammoja, jotka olisivat aiheuttaneet toimintakyvyn menetyksen tai tajuttomuuden.
Syyttäjät: Jukka Lahden päälaella/takaraivolla on ollut ruhjehaavoja. Lahtea on voitu lyödä päähän jo ennen välittömästi kuolemaan johtaneita lyöntejä.

5.

Puolustus: Lahden pernaan osuneet veitseniskut on annettu välittömästi ennen päähän osuneita kuoleman aiheuttaneita iskuja, joten oletus teon kaksiosaisuudesta on mahdoton.
Syyttäjät: Syytäjien mukaan useat seikat puhuvat sen puolesta, että teko oli kaksiosainen. Tässä he viittaavat muun muassa käräjäoikeuden näkemykseen, että teko kesti kokonaisuudessaan 15-20 minuuttia.



6.

Puolustus: Lasten kertomukset tukevat yhtäjaksoisesti etenevää tapahtumainkulkua, josta puuttuu lavastusväitteen edellyttämä pitkä tauko.
Syyttäjät: Syyttäjien mukaan muun muassa kahden nuorimman lapsen kertomuksista käy ilmi teon kaksiosaisuus ja pitkä kesto.

7.

Puolustus: Hätäkeskustallenteelta kuuluu sängyn liikkumista ym. kamppailuun viittaavia ääniä, joita ei pitäisi kuulua, jos Lahti olisi maannut yksin lattialla toimintakyvyttömänä.
Syyttäjät: Ei kuulu kamppailun ääniä, Lahti on ollut tajuissaan ja ainakin siinä määrin liikuntakykyinen, että hän on työntänyt sänkyä.

8.

Puolustus: Perheen toiseksi vanhin lapsi on kuullut lasin ääntä vielä Auerin mentyä puhelimeen, mitä ei pitäisi kuulua, jos Lahti olisi ollut yksin toimintakyvyttömänä.
Syyttäjät: Hätäpuhelutallenteelta ei kuulu lasin ääntä, mikä kuuluisi puhelimeen, jos se olisi kuulunut lapsen huoneeseen suljetun oven taakse.

9.

Puolustus: Vanhin lapsi on nähnyt tekijän poistuvan Auerin ollessa puhelimessa.
Syyttäjät: Vanhimman lapsen havainto makuuhuoneesta poistuvasta henkilöstä on virheellinen.

10.

Puolustus: Auer on saanut vamman rintaansa jo ennen puhelun alkua eikä hän ole voinut välillä riisua paitaa. Jos Auer olisi puhelun aikana surmannut Lahden, paidan etuosan pitäisi olla Jukka Lahden veressä. Paidan etupuolella ei ole todettu lainkaan Lahden dna:ta.
Syyttäjät: Auerin vamman syntymisestä ennen hätäpuhelua on vain Anneli Auerin oma kertomus. Paita on voitu vaihtaa ja vamma tehdä puhelun jälkeen.

11.

Puolustus: Vaikka Auerilla olisi ollut suojavaate, Auer ei olisi parissa minuutissa ennen poliisien tuloa ehtinyt peseytyä, vaihtaa vaatteita ja hävittää todisteita niin, että hän on poliisien saapuessa ollut kuistilla odottamassa puhtaana, kuivana ja hiukset auki, ja niin, että suojavaatetta ei olisi mittavissa koti etsinnöissä löydetty.
Syyttäjät: Auerilla on ollut hätäkeskuspuhelun päättymisen jälkeen aikaa noin 6-8 minuuttia vaihtaa vaatteita ja hävittää todisteita.



12.

Puolustus: Kenkiä, ikkunan rikkomiseen käytettyä välinettä, veristä tekokuituvaatetta, verisiä näppylähanskoja tai mitään muutakaan asiaan liittyvää ei ole talosta tai talon ulkopuolelta tai lähiseudulta löytynyt laajoista etsinnöistä huolimatta.
Syyttäjät: Anneli Auer on ehtinyt piilottaa tai hävittää esineet, toinen näppylähanska on löydetty tekopaikalta makuuhuoneen sängyltä.

13.

Puolustus: Auerin yllä olleesta t-paidasta on löytynyt lakanakuitua, mikä osoittaa, että Auerilla on ollut tämä paita yllään aikaisemmin sängyssä, mutta paidan sisä- tai ulkopuolelta ei ole löytynyt ainoatakaan sellaista ruskeankirjavaa kuitua, joita on löytynyt runsaasti tapahtumapaikalta, veitsestä, Lahden vaatteista ja Lahden kynnenalusnäytteistä. Tämä osoittaa, että Auer ei ole voinut välillä pukeutua tekijän käyttämään vaatteeseen tai käsitellä muutenkaan tätä vaatetta, koska muuten ruskeankirjavia kuituja olisi väistämättä tarttunut Auerin käyttämään paitaan joko suorasta kosketuksesta tai ihon tai hiusten välityksellä.
Syyttäjät: T-paidan lakanakuidut eivät osoita, että paita olisi ollut päällä sängyssä juuri sinä yönä. Puuttuvat lasinsirut kyseistä paidasta osoittavat, että se ei ole ollut päällä lasia rikottaessa. Auer on vaihtanut paidan päälle myöhemmin.

14.

Puolustus: Auerilla on ollut hengenvaarallinen vamma rinnassa.
Syyttäjät: Ei puhu syytettä vastaan, jo 0,5-1 senttimetrin syvyyteen pehmeään kudokseen yltävä pistohaava voi aiheuttaa ilmarinnan.

15.

Puolustus: Auerilla ei ole todettu muita vammoja, vaikka myös Auerissa pitäisi olla vammoja, jos tekoa olisi edeltänyt pitkällinen kamppailu Lahden ja Auerin välillä.
Syyttäjät: Lahden tappajalla ei tarvitse olla vammoja.

16.

Puolustus: Auerin dna:ta ei ole löytynyt Lahden kynnenalusnäytteistä, vaatteista, tapahtumapaikalta taltioiduista takkapuista tai veitsestä. Dna-jälkiä olisi pitänyt löytyä, jos Auer olisi ollut tekijä ja teko olisi käynnistynyt tavallisesta perheriidasta.
Syyttäjät: Ei välttämättä tarvitse löytyä.

17.

Puolustus: Veitsestä ei ole löytynyt Auerin hajujälkeä.
Syyttäjät: Todistajan mukaan, jos koira ei tee hajutunnistusta, siitä ei voida päätellä, ettei yhteyttä olisi. Lausunnolla ei ole merkitystä suuntaan tai toiseen.

18.

Puolustus: Naapuritontin jälkilöydölle ei ole muuta järkevää selitystä kuin ulkopuolisen tekijän liikkuminen alueella.
Syyttäjät: Syyttäjien mukaan tonttien välisellä viheralueella havaittu jälki on voinut olla jonkun edellisen päivän kulkijan jättämä. Syyttäjien mukaa jos tekijä olisi valituksessa esitetyllä tavalla tullut Auerin ja Lahden talon vierestä Tähtisentielle ja vielä jättänyt kyseisen jäljen, hänen olisi ensin kadulle tultuaan täytynyt kiertää talojen takana olevaan puistoon ja tulla sieltä taas takaisin kadulle. Pakenemassa oleva tekijä ei varmastikaan olisi jäänyt tarkoituksettomalla tavalla kiertelemään tekopaikan läheisyyteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    6. 6

      Marja Salo ihastui 16-vuotiaana amerikkalaispoikaan – lähti 12 vuotta myöhemmin tämän perään

    7. 7

      Kreikkalaisnaisten surkea huumereissu: 700 euron palkkio jäi saamatta, poliisi seurasi Torniosta Lahteen ja pidätti koko joukon

    8. 8

      Täällä Isis käy eloonjäämistaistelunsa: ”Kaikki sen voimat kokoontuvat sinne”

    9. 9

      Suomalainen ex-huippukiekkoilija avautui elämänsä pelottavista käänteistä – lue pysäyttävä tositarina 11 vuoden takaa

    10. 10

      Mikko Koivun Helena-vaimo upeana Suomen juhlakonsertissa Minnesotassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    8. 8

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    9. 9

      Kaksi vaarallista vankikarkuria saatiin kiinni – löytyivät neljän kilometrin päästä vankilasta

    10. 10

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    4. 4

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    5. 5

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. Näytä lisää