Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Sosiaaliturvaa ulkomailta saapuville keikkatyöläisille? Selvitys ei kannata pikaremonttia

Sosiaaliturva
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ei tarvitse pikaista muuttamista EU:n vaatimusten vuoksi.
Sosiaaliturvasta on eri näkemys Suomessa ja EU:ssa. Suomessa oikeus sosiaaliturvaan on perustunut vakituiseen asumiseen maassa. EU puolestaan katsoo, että sosiaaliturvasta vastaa se maa, jossa henkilö on työssä. Tämän vuoksi on ollut epäselvyyttä esimerkiksi siitä, ovatko Suomessa lyhytaikaisesti käyvät keikkatyöläiset oikeutettuja sosiaaliturvaan vai ei.

Selvityksen mukaan tarvetta radikaaleihin muutoksiin ei näytä olevan, vaan Suomen systeemi voidaan sovittaa unionin vaatimuksiin. Selvittäjien mielestä Suomen pitäisi kuitenkin ottaa aktiivinen rooli EU:ssa muun muassa etuuksia koskevien määräysten uudistamisessa.

Selvityksessä huomautetaan, että ulkomaalaisille sekä Suomessa että Suomen ulkopuolelle maksetut sosiaaliturvaetuudet ovat vain murto-osa suomalaisille maksetuista etuuksista. Myöskään EU-kansalaisten harjoittamasta etuuksien laajasta väärinkäytöstä tai niin sanotusta sosiaaliturismista ei ole näyttöä.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) sanoi käynnistävänsä heti syksyllä uudistamisen niin kutsutussa soveltamisalalaissa, joka määrittelee henkilön oikeuden sosiaaliturvaan.

- Lakiin pitää kirjata selkeästi, mitkä etuudet perustuvat Suomessa asumiseen ja mihin on oikeus Suomessa työskentelyn perusteella, Risikko sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. 6

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    7. 7

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    8. 8

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

    10. 10

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    6. Näytä lisää