Mauri

Kotimaa

Etelään ja pohjoiseen sateita – muualla on poutaa

Julkaistu:

SÄÄ
Tänään on pääosin poutainen päivä, mutta lämpötiloissa jäädään vähän viime päiviä alemmas, kertoo meteorologi Matti Eerikäinen.
Aamu on kuitenkin lounaassa lämmin, mittarissa on parikymmentä astetta. Muualla on vähän viileämpää, kymmenestä viiteentoista asteeseen.

Päivän aikana pilvisyys vähenee keskiosassa maata, ja lämpötilat nousevat aamun lukemista.

Iltapäivällä lounaassa ja paikoin muuallakin etelässä päästään pariinkymmeneen asteeseen, mutta helleraja jää kyllä tänään saavuttamatta.

Aivan etelässä voi tulla paikoin sadekuuroja, mutta laajoilla alueilla paistaa aurinko.

Pohjoisessakin on heikkoja sateita liikkeellä, lähinnä länsiosissa Lappia. Muualla on poutaa ja aurinkoistakin aika ajoin. Sateessa jäädään viiteentoista asteeseen, muuten lämpötila on kahdenkymmenen asteen tietämillä.

Keskiviikkona sää lämpenee uudelleen, tilapäisesti tosin. Helleraja voi mennä rikki lounaassa, ja muuallakin lämpötilat alkavat helposti kakkosella. Pääosin on poutaa, Lapissa voi tulla joitain sadekuuroja. Loppuviikosta sitten kylmenee, mutta siitä lisää viikon edetessä.

Katso paikkakuntasi täsmäsää IS:n sääpalvelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Suomessa toiminut tantrajooga­guru lisättiin Europolin etsityimpien rikollisten listalle – epäillään ihmis­kaupasta ja seksuaali­rikoksista

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    5. 5

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    6. 6

      Norjalainen huippu-urheilija puhuu suunsa puhtaaksi Johaugin tapauksesta: ”Hyväksyisi tuomion ja tukkisi suunsa”

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    9. 9

      Trump vastasi Kim Jong-unin uhitteluun: ”Kansansa nääntymisestä ja kuolemasta piittaamaton hullu”

    10. 10

      Alanko-Kahiluoto oli paikalla heti eduskuntatalon puukotuksen jälkeen: ”Toinen piteli vatsaansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    4. 4

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    5. 5

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    6. 6

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    7. 7

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    10. 10

      Lentoemäntä Martina, 28, kohautti äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – aiheutti kaaoksen tv-ruudussa: Juontaja järkyttyi puheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Suomessa toiminut tantrajooga­guru lisättiin Europolin etsityimpien rikollisten listalle – epäillään ihmis­kaupasta ja seksuaali­rikoksista

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Antti Holma lopetti yllättäen suositun some-tilinsä – taustalla surullinen syy

    5. 5

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    6. Näytä lisää