Signe, Varma

Kotimaa

"Onko nyt varmasti venäläiset haukuttu" - Niinistö arvostelee Venäjä-puheita

Julkaistu:

Kultaranta
-Suomen ja Venäjän suhde ei itse asiassa ollut mitenkään mielenkiintoinen asia vaan se, onko nyt varmasti venäläiset haukuttu kaikista ihmisoikeusrikkomuksista, presidentti Sauli Niinistö sanoi Kultaranta-keskustelujen päätöspuheessa.
Presidentti Sauli Niinistö puhui Venäjästä Kultaranta-keskustelujen päätöspuheessaan maanantai-iltana.

Puheensa aluksi Sauli Niinistö korosti talouden sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan olevan vahvasti sidoksissa toisiinsa.

- Ei ole itsetarkoituksellista taloutta, eikä ole itsetarkoituksellista ulkopoliittista turvallisuuttakaan, Niinistö totesi.

Seuraavaksi Niinistö sanoi menevänsä "aremmalle alueelle" ja siirtyi käsittelemään Venäjää.

- Minun ikäisiäni täällä ei ole kovin montaa, mutta luulen, että yhdytte kyllä siihen, että 60–70-luvuilla ja vielä 80-luvullakin oli tavallaan välttämättömyys moittia amerikkalaisia, jos aikoi olla ajan tasalla oleva nuori. Ennen Ukrainan tapahtumia – korostan, että ennen – jotenkin tuli minun päähäni, että onko nyt muoti vaihtunut niin, että Venäjän moittiminen on se ehdoton "must", joka pitää joka yhteyteen ottaa, Niinistö kysyi.

Suomen ja Venäjän suhde ei itse asiassa ollut mitenkään mielenkiintoinen asia vaan se, onko nyt varmasti venäläiset haukuttu kaikista ihmisoikeusrikkomuksista.

Niinistö lisäsi Venäjän toki viime aikoina antaneen aihetta moitteisiin, mutta ajatus "muodin muuttumisesta" tuli hänen mieleensä aiemmin mediaa tavatessa.

- Suomen ja Venäjän suhde ei itse asiassa ollut mitenkään mielenkiintoinen asia vaan se, onko nyt varmasti venäläiset haukuttu kaikista ihmisoikeusrikkomuksista. Sekin on tietysti tarpeellista, mutta välttämättä se ei ole aina pääasia eikä välttämättä valtiovierailuakaan nyt ihan siinä tarkoituksessa pelkästään kannata tehdä.

"Olemme tietyllä tavalla vastapuolia"

Niinistö jatkoi puhettaan Venäjä-teemasta. Hän viittasi Ben Zyskowiczin (kok) aiempaan puheenvuoroon, joka käsitteli Suomen ajautumista Venäjän vastaiseen leiriin.

- Kyllä, me olemme tietyllä tavalla vastapuolia, kun me olemme EU:n kannalla, Niinistö sanoi.

- Mutta sellaista en ole havainnut, että siitä olisi aiheutunut meille minkäänlaista painostusta, edes haittaa. Olen kyllä käynyt jatkuvasti keskusteluja siihen suuntaan. Joten ilmeisesti Venäjällä halutaan nyt ymmärtää se asema, jossa EU-maat ovat tehtyään yhdessä yksimielisesti päätöksiä ja kertomalla sillä tavalla, että ovat eri mieltä Venäjän kanssa, Niinistö sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    2. 2

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    6. 6

      Turun puukkoiskun pääepäilty opiskeli kristillisessä opistossa – todistus jäi saamatta poissaolojen vuoksi

    7. 7

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    8. 8

      Therese Johaugin viimeinen takaportti – onko olympialaisiin pääsy sittenkin mahdollista?

    9. 9

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    10. 10

      Norjassa viriteltiin teorioita Johaugin dopingtuomiosta – FIS-pomo löi jauhot suuhun tylyllä kommentillaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    8. 8

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    9. 9

      Laria, 18, kutsutaan Paratiisihotellissa nimellä Mr Too Big – lempinimi osoittautui osuvaksi: ”Olisi pitänyt varautua niillä isommilla”

    10. 10

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Juna syöksyi topparin läpi Joutsenossa – veturi roikkuu uhkaavasti ajotien yllä

    2. 2

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    3. 3

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    4. 4

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    5. 5

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    6. Näytä lisää