Leena, Matleena

Kotimaa

Valikko

HS: Soininvaara avautuu vihreistä - "Kannattajakunnassa muitakin kuin pyörein silmälasein varustettuja pirtanauhan kutojia"

Julkaistu:

Kansanedustaja Osmo Soininvaara (vihr) kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, mitä vihreiden pitäisi tehdä hallituksessa ja politiikkansa parantamiseksi.
Soininvaaran mielestä hallitus on ehkä "historian huonoin", mutta konkari kehottaa puoluettaan pysymään hallituksessa, yhdinvoimapäätöksistä huolimatta.

- Tässä hallituksessa ei ole onnistunut kukaan. Siellä ei kukaan ole suurella innostuksella ja se on näkynyt puolueiden kannatuksessa, Soininvaara näki HS:ssa.

Vihreät on hävinnyt kolmet viime vaalit peräkkäin. Takapakkia tuli eduskuntavaaleissa 2011, kuntavaaleissa 2012 ja nyt toukokuun lopun eurovaaleissa.

Erityisesti vasemmistoliitto  on vienyt punavihreillä teemoillaan ja ihmisillään äänestäjiä vihreiltä. Soininvaara ei todellakaan toivo, että vihreät kallistuisi vasemmalle.  

- Ei pidä keskittyä, kumpi saa Kumpulassa ja Kalliossa enemmän ääniä, me vai vasemmistoliitto. Ne ovat tärkeitä alueita, mutta on täällä muitakin kaupunginosia. Meillä on paljon enemmän sellaista kannattajakuntaa, jotka miettivät, äänestääkö meitä vai kokoomusta, Soininvaara totesi HS:ssa.

Vihreät on Helsingissä eri vaaleissa yleensä toiseksi suosituin puolue. Soininvaaran mukaan menestyksen syy Helsingissä on ollut se, että vihreät on Helsingin kunnallispolitiikassa tehnyt ikäviä päätöksiä eikä ole vetäytynyt käpykaartiin.

Valtakunnassa vihreät ovat olleet perin näkymättömiä.

- Ulospäin näyttää, että kokoomus ja Sdp hoitavat isot asiat, ja vihreät keskittyvät pieniin asioihin. Puoluejohdon pitäisi mennä julkisuudessa oman mukavuusalueensa ulkopuolella.

- Vihreiden kannattajakunnassa on muitakin kuin pyörein silmälasein varustettuja pirtanauhan kutojia. Siellä on tavallisia naisia, erityisesti hyvässä asemassa olevia naisia. Liiallinen vetäytyminen hyvien vihreiden teemojen taakse ei heihin vetoa, Soininvaara opasti HS:ssa.

Vihreät pitää puoluekokoustaan tänä viikonloppuna Jämsässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. 6

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    7. 7

      Australialaisnaisen ampumisen Minneapolisissa nähnyt avaintodistaja löytyi – poliisi kuulusteli tapahtumien kulusta

    8. 8

      Jätskikassalla saatetaan tarvita henkkareita! Mojito-mehujää hämmentää: ”Siinä tuli mukava nousuhumala”

    9. 9

      Samuel Purola otti jälleen mitalin – EM-pronssi 200 metrillä!

    10. 10

      Mies hukkui lampeen, teinit kuvasivat videolle ja nauroivat – Floridan lainsäädännön mukaan pojat eivät välttämättä rikkoneet lakia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    4. 4

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    5. 5

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    6. 6

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    7. 7

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    8. 8

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    9. 9

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      Pasasen perhe kuvasi hätkähdyttävän videon venematkalla – karhu ui vastaan: ”Uskomaton, ainutlaatuinen ja jännittävä tilanne”

    3. 3

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    4. 4

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    5. 5

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    6. Näytä lisää