Atso

Kotimaa

Väite halusta nuolla naista baaritiskillä: Ay-pomo pyytää anteeksi

Julkaistu:

Humalassa ollut ay-pomo pyytä anteeksi naiselta, joka väittää hänen ehdotelleen epäasiallisesti baaritiskillä.
Iltalehti uutisoi tänään, että SAK:n valtuuston jäsen ja Helsingin Maalareiden puheenjohtaja Johanna Elonen hyökkäsi kolme viikko sitten Kiljavalla näyttävästi SAK:n johtoon kuuluvaa henkilöä vastaan 100-päisen valtuustoyleisön edessä Kiljavalla.

Elosen mukaan SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen puhui hänelle seksuaalissävytteisiä ehdotuksia SAK:n valtuuston kokouksen yhteydessä järjestetyillä illallisilla puoli vuotta sitten.

- Hän sanoi, että olen harkinnut, että voisin jopa nuolla sua. Kun sanoin, että anteeksi, mitä sanoit, niin hän sanoi saman toiseen kertaan, Elonen sanoi Iltalehdelle.

Ilta-Sanomien tavoittama Tukiainen ei muista tapausta. Hän myöntää käyttäneensä illan aikana alkoholia.

- Sikäli, kun olen näin sanonut, pyydän anteeksi. Minä en tiedä näin sanoneeni. Tämä on hankala ja kiusallinen asia, Tukiainen sanoo.

Tukiainen istui yleisössä, kun Elonen piti puheensa Kiljavalla kolme viikkoa sitten.

- Hän puhui SAK:n johtoryhmään kuuluvasta henkilöstä. En tiennyt hänen puhuvan minusta, Tukiainen kertoo.

Elonen ja Tukiainen eivät keskustelleet tapahtuneesta ennen kuin Elonen kertoi tapahtuneesta puheessaan. Tukiainen on tästä harmissaan.

- Tämän olisi voinut hoitaa toisellakin tapaa, mutta nyt tämä on julkisuudessa, mies sanoo.

Tukiainen pahoitteli puheitaan Eloselle valtuuston kokouksessa. Sen jälkeen hän ei ole ollut yhteydessä Eloseen. Tukiaisen mukaan yhteistyö valtuustossa voi kuitenkin jatkua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    2. 2

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    6. 6

      Räikkönen aloitti Unkarin kisaviikonlopun vakuuttavasti – Ferrarin lupaus romutti autonsa!

    7. 7

      Esapekka Lapille jo neljäs pohja-aika – hurja sekuntitaistelu jatkuu Suomen MM-rallissa

    8. 8

      Kaksi poliisia loukkaantui kiinniottotilanteessa Karkkilan ABC:llä – poliisi jäi peruuttaneen auton ja poliisiauton väliin

    9. 9

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    10. 10

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    2. 2

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    6. Näytä lisää