Uuno

Kotimaa

Valikko

Vauvasurmissa käytetty pakastin hukassa - "Kaatopaikalla tai kierrätyskeskuksessa?"

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun poliisi ei ole löytänyt pakastinta, jossa 35-vuotias nainen säilytti vauvojen ruumiita.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Seppo Leinonen arvelee, että pakastin saattoi päätyä kaatopaikalle tai kierrätyskeskukseen.

Poliisin mukaan vauvat ovat todennäköisesti kuolleet naisen aiemmassa asunnossa Peltokadulla. Nainen säilytti ruumiita Peltokadulla pakastimessa.

Poliisilta kysyttiin torstain tiedotustilaisuudessa, miksi kukaan ei huomannut mitään erikoista pakastimessa.

- Nainen on asunut yksin pitkään, Leinonen sanoi.

Uuden asunnon kellarikomerossa ruumiita ei säilytetty pakastimessa, sillä sitä ei ollut. Ruumiita säilytettiin lämpimässä kellarikomerossa.

Poliisilta kysyttiin, olivatko pakkaukset tarkoituksella lämpimässä uudessa asunnossa, ja halusiko nainen jäädä siten kiinni.

- Ihminen on helpottunut, kun pääsee tällaisesta salaisuudesta. Oli vuosien aikana miettinyt, että kertoisi jollekin, mutta ei ollut pystynyt.

Nainen oli myös harkinnut ruumiiden hautaamista. Hän ei ole osannut antaa yksiselitteistä vastausta siihen, miksi hän ei haudannut ruumiita.

  • Oulun tragedia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. 6

      Tässä on loton oikea rivi – ensi viikon pääpotti kasvaa 2,4 miljoonaan euroon

    7. 7

      Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

    8. 8

      Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

    9. 9

      Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

    10. 10

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

    4. 4

      Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

    5. 5

      Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

    8. 8

      Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

    9. 9

      Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

    10. 10

      Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    6. 6

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    10. 10

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

    2. 2

      Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

    3. 3

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    4. 4

      Espoon pizzeriapalo: Muutama epäilty otettu kiinni – poliisioperaatio jatkuu

    5. 5

      Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

    6. Näytä lisää