Signe, Varma

Kotimaa

Kätkikö pakastin synkän salaisuuden?

Julkaistu:

Kellarikomerossa, josta viiden lapsen ruumiit tiistaina löytyivät, oli naapurin mukaan pakastin. Hän muistaa yhä, mitä surmista epäilty perheenäiti selitti pakastimessa olevan.
Vauvasurmista epäilty nainen muutti perheensä kanssa uuteen kotiin Oulun keskustaan vapun aikoihin.

Pian tämän jälkeen kerrostalossa alkoivat oudot haitat: rappukäytävän täytti paha haju.

Järkyttävä totuus alkoi paljastua, kun samassa rappukäytävässä asuvat valittivat kellarista tulevasta hajusta taloyhtiön hallitukselle.

Ensin syyksi epäiltiin viemäriä, mutta pian selvisi, että haju tulee taloon vasta muuttaneen perheen varastokopista.

Varastossa oli myös pakastin.

-Nainen sanoi, että heillä oli jäänyt varastoon vietyyn pakastimeen muuton yhteydessä lihoja, mutta hän vie ne heti pois, talon asukas kertoo Ilta-Sanomille.

Eräs naapuri muistaa, että perheenäiti kertoi pakastimen sulaneen, koska kellarikomeroon, jossa pakastin oli, ei tullut sähköä.

– Hän kertoi, että hänelle tuli kiire muutossa ja siksi hän oli siirtänyt pakastimen komeroon.

Haju ei kuitenkaan loppunut, joten lopulta kiinteistöhuollon mielestä ainut vaihtoehto oli tyhjentää kellarikomerot.

Päätös varaston tyhjentämisestä tehtiin maanantaina.

Tiistaina kerrostalon kellarikomerosta löydettiin viiden lapsen ruumiit.

Paikalle hälytettiin poliisi, ja sinne saapui myös työpaikaltaan 35-vuotias perheenäiti. Tuohtunut nainen sanoi aikovansa haastaa taloyhtiön oikeuteen komeroon murtautumisesta.

Keskiviikkona poliisi kertoi, että ruumiit olivat olleet naisella säilytyksessä myös hänen edellisessä kodissaan. Hän oli ottanut ne muuton yhteydessä mukaansa.

Perheenäiti on tunnustanut synnyttäneensä lapset 5-10 vuotta sitten. Hänen mukaansa lapset syntyivät kuolleina.

Poliisi kuitenkin epäilee naista tapoista.
  • Oulun tragedia
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

  2. 2

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  5. 5

    Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

  6. 6

    Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

  7. 7

    Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

  8. 8

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  9. 9

    Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

  10. 10

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  8. 8

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  9. 9

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  10. 10

    Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kymmenet nuoret melskaavat keskiaikaisen kirkon pihalla – poliisi lähetti tiukan viestin

  2. 2

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  3. 3

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  4. 4

    Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

  5. 5

    Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja -pääepäiltyä kuulusteltiin tänään

  6. Näytä lisää