Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Nainen joutui seksuaalirikoksen uhriksi lukitussa autossa

Oulun käräjäoikeus on tuominnut tekoaikaan olleen 19-vuotiaan miehen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen ja törkeästä rattijuopumuksesta. Rikokset tapahtuivat Oulussa vuoden 2011 maaliskuussa.
Tuomion mukaan mies käytti nuorta naista seksuaalisesti hyväkseen, kun uhri istui autonkuljettajan paikalla. Mies laittoi auton ovet lukkoon, jonka jälkeen hän käänsi naisen istuimen makuuasentoon ja otti naiselta housut sekä alushousut pois jalasta. Nainen pyysi miestä lopettamaan.

Tästä huolimatta mies meni naisen päälle ja ryhtyi koskettelemaan naista. Nainen on yrittänyt työntää miestä pois päältään tässä kuitenkaan onnistumatta.

Mies yritti yhdyntää siinä onnistumatta. Hän työnsi sormensa naiseen. Nainen laittoi koko tapahtuman ajan miehelle hanttiin.

Mies ajoi myös samana yönä henkilöautoa 2,17 promillen humalassa.

Oulun käräjäoikeuden tänään antaman tuomion mukaan miehen seksuaalirikos oli ”varsin vakava”, mutta koska sukupuoliyhteyttä ei tapahtunut, rikos oli siten lievempi kuin raiskaus.  Koska miestä ei ollut myöskään rangaistu aikaisemmin, oli oikeuden mielestä yhdeksän kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus riittävä.

Tämän lisäksi mies sai 40 päiväsakkoa, joka teki hänen tuloillaan 240 euroa. Mies tuomittiin myös maksamaan uhrilleen muun muassa kivusta ja särystä yhteensä hieman yli 3 000 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  4. 4

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  5. 5

    Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

  6. 6

    Eteläisessä Suomessa mahdollisesti vaarallinen ajokeli – merellä tuulee kovaa

  7. 7

    ”Vuosisadan ryöstö” Paraguayssa: Räjähteitä ja armeijatason aseita – kaupunki kuin sotatanner

  8. 8

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  9. 9

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  10. 10

    Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  2. 2

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  3. 3

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  4. 4

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  5. 5

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  6. 6

    Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

  7. 7

    Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

  8. 8

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  9. 9

    Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

  10. 10

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  8. 8

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  9. 9

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

  2. 2

    56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

  3. 3

    Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

  4. 4

    Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

  5. 5

    Yhdysvaltojen ydinsukellusvene saapui Etelä-Koreaan

  6. Näytä lisää