Akseli

Kotimaa

Valikko

Nälässä pidetyn 6-vuotiaan tytön tapauksesta ehdollista ja sakkoja

Oulun käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen ja oheissakkoon äitipuolen ja isän, jotka pitivät 6-vuotiasta tyttöä nälässä lähes kymmenen kuukautta.
45-vuotiaat isä ja äitipuoli saivat kumpikin kahdeksan kuukautta ehdollista ja 90 päiväsakkoa heitteillepanosta. Isälle sakkoja kertyi tulojen perusteella 990 euroa ja äitipuolelle 540 euroa.

Tytön nälässä pitäminen paljastui heinäkuussa 2010, jolloin lastensuojeluviranomaiset tekivät tarkastuksen perheen kotiin. Tyttö oli vakavasti aliravittu. Kasvuikäinen tyttö ei ollut edellisen, puolentoista vuoden takaisen mittauksen jälkeen kasvanut painoa vaan oli päinvastoin menettänyt lähes neljä kiloa.

Muut perheenjäsenet – isä, äitipuoli ja äitipuolen kolme omaa lasta – eivät olleet aliravittuja. Tyttö kertoi oikeuspsykiatrisissa haastatteluissa, että hän oli saanut syödäkseen lähes yksinomaan pelkkää mikropuuroa ja oli joutunut syömään eri aikaan kuin muut.

Käräjäoikeuden mukaan isä ja äitipuoli olivat tahallaan evänneet 6-vuotiaalta oikeuden riittävään ravintoon ja asettaneet hänet heikompaan asemaan kuin muut perheenjäsenet.

Oikeuden mukaan kyseessä ei ollut tyypillinen heitteillepano, jossa huoltaja jättää lapsen lyhyeksi aikaa oman onnensa nojaan mutta palaa takaisin. Sellaisesta teosta voisi selvitä pelkällä sakolla, oikeus toteaa.

"Nyt on kyseessä pitkäaikainen ja tahallinen menettely, jolla on ensin evätty riittävän ravinnon saaminen, tällä vahingoitettu lapsen terveyttä ja lopuksi laiminlyöty terveydenhoidon hankkiminen. Teko on ollut siten vahingollinen ja vaarallinen. Kyseessä on ollut pieni puolustuskyvytön lapsi, joka on kaikessa suhteessa riippuvainen vanhempiensa huolenpidosta", käräjäoikeus perustelee rangaistuksia.

Käräjäoikeus tuomitsi isän ja äitipuolen myös maksamaan korvauksia tytölle. Kumpikin velvoitettiin korvaamaan 2500 euroa kärsimyksestä ja 1000 euroa kivusta, särystä ja tilapäisestä haitasta. Yhteensä korvauksia tuomittiin siis 7000 euroa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  2. 2

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  3. 3

    Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

  4. 4

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  5. 5

    Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

  6. 6

    Useita loukkaantui kahden henkilöauton ja rekan kolarissa Kaavilla

  7. 7

    Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

  8. 8

    Trump sai miljardööriveljekset vastaansa – tänään kaikki pelissä terveydenhoitouudistuksen äänestyksessä: ”Hän varoitti meitä”

  9. 9

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  10. 10

    Anu Hälvä kertoo Apu-lehdelle, miksi vetäytyi julkisuudesta – blondirooli kävi raskaaksi: ”Minua sanottiin Suomen toiseksi tyhmimmäksi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  4. 4

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  5. 5

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  6. 6

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  7. 7

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  8. 8

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  9. 9

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  2. 2

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  3. 3

    Me Naiset: Muistisairas Mauno Koivisto muutti hoitokotiin: ”Kotiinpaluu voi jäädä haaveeksi”

  4. 4

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  5. 5

    Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

  6. Näytä lisää