Signe, Varma

Kotimaa

Irakilaiskirjailija pakeni kauheuksia Suomeen: "Opettajat hakkasivat lapsia"

Julkaistu:

Palkittu kirjailija
The Independent -lehden arvostetun kirjallisuuspalkinnon voittanut irakilaiskirjailija siemailee kahvia Pispalan Pulterissa Tampereella. Hassan Blasimin matka sotaisesta Irakista Pispalaan ja maailmalla suitsutetuksi kirjailijaksi on huikea.
Blasim, 40, tuli Suomeen kymmenen vuotta sitten. Hän asui ensin Helsingissä, mutta muutti muutama vuosi sitten Tampereelle.

– Ihmiset ovat täällä rennompia kuin Helsingissä. Elämä Helsingissä oli pinnallisempaa, Tampere on minun rytmilleni sopivampi, Blasim sanoo.

Bagdadissa syntynyt ja Kirkukin öljykaupungissa varttunut Blasim eli käytännössä koko lapsuutensa ja nuoruutensa sodan varjossa. Sitä ei ihan heti uskoisi, sillä Pulterissa istuu huumoria ja iloa pursuava mies.

– Kuvaamataidon tunnilla piirsimme panssarivaunuja. Opettajat myös hakkasivat lapsia. Mutta väkivalta ei johtunut pelkästään diktatuurista, sitä on ollut kulttuurissamme pitkään. Toisaalta irakilaiset ovat erittäin lämminhenkisiä ja perhekeskeisiä.

– Voi kuulostaa yltiöromanttiselta, mutta kannamme ongelmia ja unelmia kaikki yhdessä. Uskon ja luotan yhä ihmisiin.

Uhkana joutua "auringon taakse"

Sananvapaus Saddam Husseinin Irakissa oli vitsi, ja ateistiksi tunnustautuva Blasim jätti synnyinmaansa 1999 jouduttuaan vaikeuksiin elokuviensa takia.

– Baath-puolue totesi lähettävänsä minut auringon taakse. Se tarkoittaa kuolemaa. Olin myös huolissani sukulaisistani.

Hän meni ensin Irakin Kurdistaniin, josta matka jatkui Iranin kautta Turkkiin. Blasim paiski hanttihommia keräten matkarahaa Eurooppaan matkustamista varten. Laittoman siirtolaisen matka kuitenkin tyssäsi useasti, ja rahojen keruu oli aloitettava alusta. Hän tähtäsi Ranskaan, mutta päätyi lopulta Suomeen 2004.

Blasimilla ei ole Suomen kansalaisuutta.

– Olen tehnyt kielikokeen kahdesti, mutta se on erittäin vaikea.

– Ehkä urheilijan on helpompi saada kansalaisuus kuin kirjailijan, Blasim pohtii nauraen.

Hänellä on Suomessa syntynyt 7-vuotias poika, joka asuu äitinsä kanssa.

– Poikani on kasvanut suomalaiseen kulttuuriin ja pelaa esimerkiksi jääkiekkoa. Sitten kun hän on hieman vanhempi, kerron hänelle enemmän Irakista ja juuristamme.

Ei kliseitä suomalaisuudesta

Blasimin novellikokoelma Irakin Purkkajeesus voitti hiljattain Independent-lehden kirjallisuuspalkinnon, joka myönnetään parhaalle englanniksi käännetylle kaunokirjalliselle teokselle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun palkinto meni arabiankieliselle teokselle ja ensimmäinen kerta, kun palkinto myönnettiin novellikokoelmalle.

– Mikään ei ole muuttunut elämässäni palkinnon saatuani. On mukava saada tunnustusta, mutta kaikista eniten toivon, että polte kirjoittamiseen säilyy.

Blasim aikoo teoksissaan käsitellä myös Suomea ja suomalaisuutta. Hän kertoo saaneensa elokuvasäätiön tukea käsikirjoitukselle, jossa ainakin sivutaan Suomea.

– En halua luoda Suomesta kliseistä kuvaa. Siksi minun pitää tutustua suomalaisuuteen entistä syvemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      14-vuotias tanssi Macarenaa keskellä katua Saudi-Arabiassa – poliisi pidätti säädyttömyyden vuoksi

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    10. 10

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    3. 3

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    8. 8

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    9. 9

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Pansion vastaanottokeskus sai varoituksen Turun terroriepäillystä – johtaja: Huolestuttava tieto

    4. 4

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    5. 5

      Olympiastadionilta löytyi vuonna 1990 kadonneeksi arvioitu lompakko – omistaja löytyi tunneissa: ” Mietin, että ei voi olla todellista”

    6. Näytä lisää