Atso

Kotimaa

Tori.fi-huijari ”Ossi Sundberg” sai vankeutta 21 petoksesta

Julkaistu:

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 37-vuotiaan jyväskyläläismiehen neljän kuukauden vankeusrangaistukseen 21 petoksesta ja yhdestä pahoinpitelystä.
Mies myi netissä tavaroita, joita hänellä ei ollut aikomustakaan toimittaa ostajille.

Nettihuijari sai huijattua yhteensä liki 2500 euroa 21 eri henkilöltä. Yhtä lukuunottamatta kaikki huijaukset tapahtuivat suositun tori.fi-sivuston kautta.

Huijari esiintyi kauppoja tehdessään aina tekaistulla nimellä. Useimmiten mies kertoi nimekseen Ossi Sundberg.

Petokset tapahtuivat viime vuoden touko–syyskuussa. Asiakkaita löytyi kaikkialta Suomesta.

”Sundberg” myi hyväuskoisille asiakkailleen pääasiassa olemattomia kännyköitä. Kaupaksi kävivät niin Nokian Lumiat, Samsungin Galaxyt kuin iPhonetkin.

Lisäksi mies haali rahaa pankkitililleen lupaamalla lähettää rahaa vastaan muun muassa pelejä, konserttilippuja ja kerran jopa klarinetin.

Miehen syntilistalle oikeus ynnäsi myös yhden, marraskuussa tapahtuneen pahoinpitelyn.

Vankeusrangaistus tuomittiin ehdollisena. Koeaika päättyy toukokuussa 2016. ”Sundberg” sai lisäksi oheissakkoa 50 päiväsakon verran. Maksettavaa tuli 500 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    2. 2

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    3. 3

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    4. 4

      Esapekka Lapille jo neljäs pohja-aika – hurja sekuntitaistelu jatkuu Suomen MM-rallissa

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. 6

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    7. 7

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    8. 8

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    9. 9

      Tällainen on Putinin Suomessa käynyt virkalimusiini – huimat varusteet, samaa mallia kuin Niinistöllä!

    10. 10

      Amandan, 27, somepäivitys lähti käsistä – pienestä pilasta tuli maailmanlaajuinen ilmiö: tuhannet painostavat miesystävää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    8. 8

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    2. 2

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    3. 3

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    4. 4

      Esapekka Lapille jo neljäs pohja-aika – hurja sekuntitaistelu jatkuu Suomen MM-rallissa

    5. 5

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    6. Näytä lisää