Akseli

Kotimaa

Valikko

Valtiontalouden tarkastusvirasto: Suomi saattaa rikkoa EU:n taloussääntöjä

Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Suomi saattaa rikkoa EU:n taloussääntöjä tänä vuonna taloustilanteensa takia.
Keskipitkällä aikavälillä säännöissä kuitenkin viraston mukaan pysytään.

-Suomi on noudattanut Euroopan vakaus- ja kasvusopimusta vuonna 2013. Kuluvan vuoden kehitykseen tulee kuitenkin kiinnittää huomiota. Jos talouskasvu on ennustettua heikompaa, voidaan vuonna 2015 joutua toteamaan, että vakaus- ja kasvusopimuksen ennaltaehkäisevää osaa rikottiin vuonna 2014. Tämä voi johtaa Euroopan komission varoitukseen sekä tarpeeseen toteuttaa korjaavia toimia, valtiontalouden tarkastusviraston tiedotteessa kerrotaan.

-Suomen on hyvä varautua jo nyt siihen, että vaatimus finanssipolitiikan mitoituksen ja julkisten menojen kurinalaisuudesta lisääntyy. Lähivuosina julkiset menot eivät saa reaalisesti juuri kasvaa tai menojen lisäykset on katettava lisätuloilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

    7. 7

      Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

    8. 8

      Uhkeat mallikaunottaret Tash Oakley ja Devin Brugman Helsingissä – Daniel, 24: ”Olimme ainoat jäbät siellä”

    9. 9

      Valuvatko verorahat soten takia pois Suomesta? Selvitimme, miten 3 terveysjättiä maksaa veroja

    10. 10

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    9. 9

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    2. 2

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    3. 3

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    4. 4

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. Näytä lisää