Lyydia, Lyyli

Kotimaa

Valikko

Korkeasaaren ex-pomo luottokorttikohusta: Olen kerran elämässani laulanut karaokea

Korkeasaaren ex-johtaja Jukka Salo haluaa oikoa julkisuudessa olleita tietoja liittyen uutisoituihin luottokorttiepäselvyyksiin.

Salo ilmoitti irtisanoutuvansa tehtävästään 15. huhtikuuta, kun hänen taloudellisesta toiminnastaan kävi ilmi epäily väärinkäytöksistä. Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi Salolle eron reilu viikko sitten tehtävästään.

Pääkaupunkiseudun ruotsinkielinen Yle kävi Salon luottokorttilaskuja läpi vuoden 2012 alusta tämän vuoden kevääseen asti.

Yle kertoi perjantaina Salon muun muassa matkustaneen viime maaliskuussa karaoketaksilla Helsingin Länsisatamasta Korkeasaareen. Hintaa reissulle tuli 94,50 euroa, ja matka kesti melkein pari tuntia.

Salon mukaan kyseessä ei ollut tietoinen huviajelu karaoketaksilla.

- Otin ensimmäisenä jonossa olleen taksin ja minulle selvisi vasta myöhemmin, että kyseessä ylipäänsä oli karaoketaksi. Olen kerran elämässäni laulanut karaokea ja sekin oli pakotettuna Kiinassa, Salo sanoo IS:lle.

Tallinnan matka oli Salon mukaan virkamatka. Pitkä taksiajo selittyy sillä, että taksilla mentiin ensin satamasta Korkeasaareen, jonne Salo vei matkalta mukaan tullutta materiaalia. Tämän ajan taksi odotti. Sitten matka jatkui kotiin, jonne virkamatka päättyi.

Mitä tulee viime heinäkuiseen päivälliseen ravintola Särkänlinnassa Helsingissä, kyse oli Salon mukaan Euroopan eläintarhaliiton johdon vierailusta, jonka yhteydessä tehtiin tarhan auditointi. Kyseessä oli Salon mukaan päätösillallinen, joka tapahtui kaupungin vieraanvaraisuusäännösten mukaan.

Ylen mukaan kukin seurueen jäsen söi 70 euron arvoisen aterian, minkä lisäksi he tilasivat samppanjaa ja olutta. Hintaa näille kaikille tuli yhteensä 911,40 euroa. Ylen mukaan laskua ei ole hyväksytetty.

Salo kertoi itse julkisuuteen aiemmin, että epäilyt liittyivät virkamatkoihin ja luottokorttiasioihin. Hän on myöntänyt erimielisyydet, mutta kiistänyt toimineensa väärin.

Helsingin poliisista kerrottiin aiemmin Ilta-Sanomille, että Helsingin kaupunki on tehnyt Salosta rikosilmoituksen ja tapausta tutkitaan virkavelvollisuuden rikkomisena.

- Olen antanut kaikista kuluista selvityksen. On molempien osapuolten etu, että asia tutkitaan, Salo kommentoi rikosilmoitusasiaa IS:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. 6

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    7. 7

      Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

    10. 10

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    4. 4

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    5. 5

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    8. 8

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    9. 9

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    10. 10

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Manchester Arenassa räjähti, useita kuollut – Ariana Granden konsertti päättyi paniikkiin

    2. 2

      Ruotsin toiseksi suurin lentoasema evakuoitu – pommiryhmä kutsuttiin paikalle

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Katsojat järkyttyivät: Domina kertoi hämmästyttäviä detaljeja työstään aamu-tv:ssä – härskejä palveluksia julkkiksille

    5. 5

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    6. Näytä lisää