Mauno, Maunu

Kotimaa

Sanni Grahn-Laasonen ehdolle kokoomusjohtoon

Julkaistu:

Kokoomuksen ensimmäisen kauden kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen, 30, pyrkii kokoomuksen varapuheenjohtajaksi.
Grahn-Laasonen oli Alexander Stubbin lehdistöavustaja tämän ollessa ulkoministerinä. Stubb ilmoitti tiistaina pyrkivänsä Jyrki Kataisen seuraajaksi kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Valinnat tehdään kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa.

Hämeen kokoomus asetti Grahn-Laasosen yksimielisesti ehdokkaakseen piirikokouksessa tiistaina.

- Niin Suomi kuin kokoomus ovat isojen muutosten edessä. On uudistuttava ja katsottava eteenpäin. Menestyäksemme tarvitsemme myös uusia kasvoja ja tekemisen tapoja. Lähden tavoittelemaan lisää vastuuta yhteisestä suunnasta, Grahn-Laasonen sanoi tiedotteessaan tiistaina.

Kokoomuksen tulee Grahn-Laasosen mukaan tavoitella eduskuntavaaleissa kärkipaikkaa. Varapuheenjohtajana Grahn-Laasonen lupaa kiertää ja kuunnella erityisesti kokoomuksen järjestökenttää.

Grahn-Laasonen näkee varapuheenjohtajan roolin puolueen puheenjohtajan luottopakkina ja sparraajana, mutta myös puolueen äänitorvena ja linjavaikuttajana ulospäin.

- Varapuheenjohtajilta kaivataan keskustelunavauksia. Pääministeri - kuka hän onkaan - joutuu puhumaan hallituksen suulla. Varapuheenjohtajilla on enemmän vapauksia käyttää kokoomuksen ääntä. Sen äänen tulee kuulua, Grahn-Laasonen linjaa.

Sanni Grahn-Laasonen on kokoomuksen kansanedustaja Hämeestä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri. Ennen eduskuntaan nousemistaan hän on työskennellyt mm. Iltalehden toimittajana ja kirjeenvaihtajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    8. 8

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    9. 9

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    10. 10

      Martina Aitolehti avoimena seksistä ja fantasioista: ”Olen erittäin seksuaalinen ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    3. 3

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    6. Näytä lisää